A-pojat niukasti sarjakakkoseksi
A-poikien I-divisioonan viimeiset turnauspelit tältä kaudelta pelattiin lauantaina Säkylässä. Ennen kahta viimeistä ottelua SBS Masku oli sarjajohdossa tasapisteissä SBS Rupun kanssa. Siten sarjan voitto ja jatkopelit Oulussa olivat kahden voitto-ottelun takana, sillä edellytyksellä, että SBS Rupu voittaisi myös omat ottelunsa. Ekassa pelissä vastaan asettui Tepsi, joka oli tällä kertaa täydellinen vastaantulija. Ekan erän jälkeen lukemat olivat Maskulle 7-0 ja lopputulos 11-4. Toinen peli SalPaan vastaan luonteeltaan erilainen. Masku hallitsi peliä näennäisesti, mutta SalPa latasi maalin aina saadessaan pienenkin mahdollisuuden. Salpa siirtyi toisen erän alussa 2-0 johtoon. Toisen erän puolivälissä Masku sai vihdoin tulosta aikaiseksi ja sai kavennettua peliä lukemiin 1-2. Kolmannen erän alussa näytti jo siltä, että peli kääntyy Maskulle, kun pojat tasoittivat pelin lukemiin 2-2. Salo tuli kuitenkin vielä kerran pelin johtoon hieman helponnäköisellä maalilla. Masku pyrki painamaan peliä SalPan maalille, mutta SalPa puolusti sitkeästi ja pystyi korjaamaan pisteet kotiin loppulukemin 3-2. SBS Rupu otti turnauksesta täydet pisteet ja meni jatkoon Oulun SM-sarjakarsintoihin.
A-poikien kausi oli kokonaisuudessaan postitiivinen, vaikka joukkue ei vetänyt koko kaudella yhteisiä treenejä. Joukkueen pelaajat harjoittelivat ja pelasivat omissa joukkueissaan, miesten I ja II - joukkueissa ja B-poikien joukkueessa. Kutakin turnausta varten kerättiin saatavilla oleva porukka peliin. Tuloksena oli sarjan kakkospaikka, mitä on pidettävä hyvänä suorituksena. Sarja tarjosi hyviä pelejä kaikille mukanaolleille 25 A- ja B-junioreille.
Joukkueen valmennuksesta peleissä vastasivat tuttuun tapaansa Juho ja Janne Salonen.
HR








