Ajunnuilla kaksijakoiset tunnelmat
Ajunnuilla kaksijakoiset tunnelmat
A-junnut kohtasivat saunalämpöisessä Kilosportissa ensimmäiseksi SBS Wirmon. Ensimmäinen erä meni tiukoissa merkeissä Wirmon johdolla kuitenkin 2-1, Maskun maalista vastasi Robin, komean syötön antoi Aleksi. Toinen erä oli Maskulta erittäin heikkoa peliä, Wirmon edustusjoukkueessakin pelaavat pelaajat saivat viedä peliä aivan mielin määrin. 3 erään lähdettiin loppujen lopuksi 5-1 Wirmon johdossa.3-erä alkoi Maskun nopealla kavennusmaalilla, josta vastasi hurjassa pisteputkessa oleva Aleksi. Erän kuluessa Wirmo taituroi vielä 2 maalia ja Masku kavensi loppuhetkillä Eetun maalilla 7-3, mikä jäi ottelun lopputulokseksi.
Toisessa ottelussa vastaan asettui isäntäjoukkue Sheriffit, joka taistelee kärkisijoista. Ottelu alkoi Sheriffien kahdella nopealla maalilla, kun Masku vielä nukkui. Erän kuluessa Masku pääsi otteluun mukaan 2-1 kavennuksella jonka teki Nurmisen Joonas näyttävällä vedolla. Erän lopussa Sheriffit teki 3-1, mutta Masku ei luovuttanut vaan kavensi heti perään 3-2 Aleksin maalilla. Toinen erä oli Maskulta tosi hyvää peliä, ei muistoakaan Wirmon tappiosta. Masku hoiti tämän erän näyttävästi 2-0 ja erätauolle lähdettiin Maskun johdossa 4-3, maaleista vastasi kovalla taisteluilmeellä pelannut kapteeni Miikka ja toisesta maalista Rantasalo, jolla oli mielin määrin paikkoja Wirmo-pelissä, mutta ei millään mennyt tolppien väliin, vaan vedot kilahtelivat tolppiin.
3-erä oli kovaa taistelua joka jätkältä, paljon pelattiin alivoimaa, joten ei ollut ihme, että lopulta Sheriffit onnistui maalinteossa. Viimeisillä sekunneilla Sheriffit sai 2-1 hyökkäyksen, mutta Jyri laittoi maalissa viimeiset voimansa peliin ja torjui sen, ottelu siis päättyi 4-4 pistejakoon.
Jokaiselle jätkälle peukun nosto pelistä. Varmasti olisi tullut tänään enemmänkin pisteitä, jos sama asenne olisi ollut Wirmo- pelissä.
Seuraavaksi Maskun taival vie Sport Gardenille, missä vastaan asettuvat kivikovat SBC ja USB.
-1-








