04.
Syys
Edustusjoukkue puhtaalla pelillä jatkoon Suomen Cupissa
"Miesten edustusjoukkue eteni puhtaalla pelillä jatkoon Suomen Cupin 1. kierrokselta tänään Paimiossa. Aamu pelissä uninen maskulaisryhmä kukisti kovan ja fyysisen taiston jälkeen erinomaisesti pelanneen HFT:n Halikosta (4.div.) 1-0. Toisessa ottelussa maskulaiset saivat vastaan nuoren kotijoukkueen Paimion Ruoskan, joka pelaa tulevalla kaudella 2. divisioonassa ja osittain samalla ryhmällä A-junioreiden SM-sarjassa. Maskulaiset tekivät pelistä jännittävän sillä hyvin kontrollissa ollut 2-0 johto kaventui vielä 15 sekuntia ennen loppua tulokseksi 2-1, maskulaisille kuitenkin tärkeät pisteet ottelusta. Viimeisessä ottelussa maskulaiset kohtasivat tulevan divarikautensa taistelukumppanin, SC Sonicsin Turusta. Viime kauden päätteeksi 2.divisioonasta tippuneet turkulaiset nöyrtyivät Maskulaisten täydellisen pallonhallinnan päätteeksi luvuin 2-1.
Edustusjoukkue voitti näin oman lohkonsa ja jatkaa näin 2.kierrokselle 18.9.2004 SB Areenalla Turussa pelattavaan turnaukseen. Vastaan tulevat AFC Campus Turusta (2-div.), West Coast Sheriffs Kaarinasta (2-div.) ja FBT PiTU Meri-Porista (4-div.). Luvassa on siis kovia otteluita ja jatkoon lohkosta pääsee kaksi parasta. 3-kierroksella siirrytään yksittäisiin otteluihin.
18.9.2004 Turun Salibandyareena
Klo 10.00 SBS Masku-AFC Campus
Klo 14.00 Sheriffs-SBS Masku
Klo 16.00 SBS Masku-FBT PiTU
"








