27.
Syys
V-S Sanomat:SBS Masku taisteli jatkopaikan cupissa
"SBS Maskun edustusjoukkue on oivassa iskussa salibandyn kolmosdivisioonan sarjakauden kynnyksellä. Joukkue antoi vakuuttavan näytteen nykykunnostaan Suomen cupin toisen kierroksen turnauksessa lauantaina Kankaanpäässä. Kolmen voiton turvin maskulaiset etenivät cupissa jo kolmannelle kierrokselle.
Avausottelussa Masku kaatoi vitosdivarissa pelaavan tamperelaisen DDT:n maalein 4-0. Vaikka maskulaisten aamupelaaminen oli hieman nihkeää, tasoero oli sitä luokkaa, ettei voittajasta ollut epäselvyyttä.
Toisessa matsissa vastus koveni huimasti, kun viime kauden päätteeksi ykkösestä kakkoseen pudonnut SBS Pori lähti ennakkosuosikkina kaatamaan maskulaisia. Pahimmillaan Pori johti ottelua jo maalein 7-4, ennen kuin Masku löysi etenkin viimeisessä erässä kirivaihteen. Vauhti riitti nousuun tukalasta tilanteesta niukkaan voittoon numeroin 8-7.
– Ensimmäisessä erässä olimme helisemässä. Loppu oli kuitenkin hieno osoitus joukkueen venymiskyvystä. Kelkka pystyttiin kääntämään heikon alun jälkeen kesken ottelun. Lopussa oli tosin vähän tuuriakin mukana, joukkueen kapteeni Tuomas Kaskinen myönsi.
Ylemmän sarjatason joukkueiden nujertaminen ei jäänyt Pori-ottelun varaan, vaan myös raumalainen SalBa joutui tyytymään tappioon. Kakkosdivisioonassa palloileva SalBa hävisi Maskulle tasaisen väännön jälkeen 3-1.
SBS Masku on tänä syksynä jyrännyt Suomen cupissa tappioitta: kuuden ottelun saldo on viisi voittoa ja yksi tasapeli. Seuraavaksi vastaan saattaa tulla jopa ykkösdivisioonan porukka.
Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä
"








