11. Loka

V-S Sanomat: Suomen cup päättyi murskajaisiin, Masku sai ruoskaa

"Salibandyn Suomen cupissa vakuuttavasti edenneen SBS Maskun taival päättyi tylysti kolmannella kierroksella perjantaina Hemmingin liikuntahallissa Maskussa. Kakkosdivisioonassa pelaava Paimion Ruoska ruoski kolmosesta nousua havittelevaa Maskua rumin lukemin 4-13 (1-0, 1-9, 2-4). Ottelu sai kummallisen käänteen tasaisen avauserän jälkeen. Ensimmäisessä erässä molemmat loivat tukun tekopaikkoja, mutta Maskun maalilla verkonheiluttelu tyrehtyi viimeistään muutaman paraatipelastuksen esittäneeseen maalivahti Samu Riikoseen. Masku huudatti kotiyleisöä erän puolivälin jälkeen, kun vaparin jälkitilanteesta Matti Pullinen syötti Valtteri Suvalalle, jonka tarkka sijoitus upposi alakulmaan. Erän loppuhetkillä Masku myllytti mallikkaasti, mutta myös Ruoska-mokke oli pömpelillään hereillä. Toisessa erässä touhu näytti tyystin toisenlaiselta. Tasoerosta olisi voinut päätellä, että liigajoukkue ja eläkepappojen sählykerho olisivat vahingossa eksyneet samalle kentälle. Runsaassa kymmenessä minuutissa Ruoska sivalteli hulppeasti kahdeksan maalia. Aikalisä ja maalivahdin vaihto Janne Nurmiseen eivät enää Maskua syvästä horroksesta herättäneet. Erän lopulla Masku sai laihaa lohtua, kun Ruoskan puolustus vispasi pallon oman pussiin. Osuma merkittiin Tuomas Kaskiselle. Viimeinen erä oli pelkkää pelailua. Lopussa Masku kykeni hieman kaunistamaan lukemia, kun Tommi Suojanen ja Mikael Santanen onnistuivat maalaamaan. Kauden kehnoimmalla suorituksellaan Masku hätyytteli historiansa suurinta selkäsaunaa. – Tällainen oli jossakin vaiheessa odotettavissa, sillä pelaaminen on ollut viime aikoina lepsua ja aseetonta. Ikävää, että näin kävi nyt. Ehkä me kuitenkin jotakin opimme tästä pelistä, Maskun valmentaja Timo Himberg totesi. Yhtä pettynyt oli joukkueen kapteeni Tuomas Kaskinen, joka haki peliesitykselle vertauskuvia eläinmaailmasta. – Olimme kuin lammaslauma suden raatelussa. Peli oli surkeaakin surkeampaa. Emme onnistuneet missään eikä puhtaita papereita voi antaa juuri kenellekään, Kaskinen myönsi. Kolmosdivisioonan kahdella voitolla aloittaneen SBS Maskun sarjakausi jatkuu ensi viikon sunnuntaina Raumalla. Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä "

Yhteistyössä

Sportia World Mylly Fatpipe K-Market Masku RakennusAulio Plus Katsastus OP Lähivakuutus Maskun Kalustetalo Adidas