13. Marras

Jellonat pahassa kriisissä

"SBS Maskun kaunein joukkue, tuo D-tyttöjen linja-autossakin fiksusti käyttäytyvä tähtisilmäsikermä, on ajautunut monivuotisen pelihistoriansa pahimpaan kriisiin. Isänpäivänä sunnuntaina Porin puuvillatehtaalla huomattiin, että joukkue on kahden maalivahdin loukussa. Kun se viime kauden haamuhanska palasi takaisin tolppien väliin, niin sitten haamuhanskoja olikin kaksi. Tämän ropleeman timmissä kunnossa oleva valmentajakolmikko ratkaisi niin, että toinen hanska pelasi toisen pelin ja toinen toisen. Ei noille valmentajille turhaan melko kovia palkkoja maksella. Ekassa pelissä SB Naantali osoitti, ettei joukkueen kova maine ole ihan turha. Kun avauserässä ikuisen auringon kaupungin leidit iskivät kolme maalia, homma alkoi näyttää selvältä. Loppuosa matsista oli kuitenkin suhtkoht tasaväkistä palloilua. Pari kertaa tuomari antoi Maskulle kavennusmahdollisuuden, kun noodendaalilainen peluri joutui istahtamaan jäähyjakkaralle. Jellona-neitoset eivät kuitenkaan maaliin palloa saaneet. Lopulta tappioluvuiksi kirjattiin 4-0. Toisessa ottelussa maineikkaan Turun Palloseuran nuorempi joukkue piinasi pitkääääään Jellonia. Vielä muutama minuutti ennen loppua tilanne oli 3-1, mutta sitten vajaassa minuutissa kolmen maalin ilotulitus muutti loppunumeroiksi 6-1. Neljän pelikierroksen jälkeen ainoastaan Rupu on ilman pistemenetyksiä. Perässä seuraavat Naantali ja Masku. Joulukuun alussa Masku-Nousiainen matkaa Huittisiin, jossa testataan sarjakärki Rupun ja vähän alempana taulukossa olevan Karhujen taidot. Vesku PS. ei valmentajille aikuisten oikeesti joka viikko hirveitä palkkoja maksella. Se oli vitsi. Valmentajille riittää, että he saavat nauttia joukkueenjohtajan seurasta. Se onkin harvinaisen fiksu tyyppi. PS 2: lukuisten yhteydenottojen vuoksi nimimerkki ""Vesku"" haluaa oikaista paria tietoa: valmentajat eivät ole timmissä kunnossa eikä joukkueenjohtaja ole fiksu. Vesku pahoittelee virheellisen tiedon levittämistä."

Yhteistyössä

Sportia World Mylly K-Market Masku OP RakennusAulio Maskun Kalustetalo Lähivakuutus Fatpipe Plus Katsastus Adidas