15.
Marras
V-S Sanomat: SBS Masku nousi tuplavoitolla kärkeen
"SBS Maskun edustusmiehistön ryhtiliike tuotti tulosta, kun salibandyn kolmosdivisioonan pelit jatkuivat lauantaina Nakkilassa. Kun maskulaiset kukistivat Lapin Salaman 3-1 ja SB Rauman 4-2, tuplavoitto riitti nostamaan joukkueen sarjassa kärkipaikalle.
Edellisessä turnauksessa ponnettomasti esiintynyt Masku oli liikkeellä Nakkilassa selvästi terävämpänä.
– Asennepuolta on herätelty. Se näkyi LaSa-matsissa, joka oli meiltä hyvä ja ehjä esitys. Hallitsimme kenttätapahtumia eikä nyt annettu puolustuspään vuotaa. Silti vieläkin maalinteko ja ylivoimapeli tökkivät, Maskun valmentaja Timo Himberg myönsi.
Viime kaudella kakkosesta tipahtanut LaSa yritti pienessä kaukalossa sumputtaa maskulaispeliä, mutta rutinoitunut joukkue ei siinä täysin onnistunut. Toinen kikka oli saada maskulaiset kuumenemaan lievästi rumalla pelillä, mutta tämäkään taktinen kuvio ei voittoon riittänyt.
Toisen ottelun alussa Maskun ote hetkeksi herpaantui ja SB Rauma spurttasi jo kahden maalin karkumatkalle. Masku tekaisi kuitenkin tärkeän kavennuksen avauserän lopussa.
– Kun keskittyminen oli vähän heikkoa ja huolimatonta, vastusta käytti tilanteet hyväkseen. Peliin saatiin enemmän sykettä ja rytmiä, kun siirryimme kahdesta kentällisestä kolmeen.
Rauma piinasi loppuun saakka Maskua, sillä lopullinen ratkaisu nähtiin vasta minuutin verran ennen päätössummeria.
Kun sarjaa on nyt pelattu kuusi kierrosta, yhden tappion kärsinyt Masku on kärjessä tasapistein SBS Rupun kanssa. Joulukuun alussa Maskun pinnajahti jatkuu Loimaalla.
Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä
"








