23.
Marras
Seuran johtokunta uusiutui
"SBS Masku ry:n syyskokous pidettiin tänään keskiviikkona Nousiaisten Osuuspankilla. Tiedossa oli mielenkiintoinen ilta, sillä olivathan seuran puheenjohtaja Ari Hannonen ja varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja Pentti Kaskinen ilmoittaneet hyvissä ajoin lopettavansa toimintansa seuran hallituksessa. Puhelimitse tavoitetut ex-puheenjohtajat halusivat kiittää seurassa toimineita kuluneesta yhteisestä ajasta ja toivottivat hyvää jatkoa seuran uudelle johdolle. SBS Masku kiittää Aria ja Penaa seuran eteen uhratuista työvuosista ja toivottaa menestystä elämän uusilla tuulilla!
Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti seuran perustamisessakin mukana ollut maskulainen Jouko Salo. Seuran hallituksen varapuheenjohtajana toimii jatkossa Hannu Rantanen. Uuden hallituksen muut jäsenet ovat sihteeri Vesa Penttilä, Anu Oikarinen, Jaana Kostamo, Matti Pullinen ja Juha Naumanen (uusi). Hallituksen varajäseninä toimivat Jani Naumanen ja Tuomas Kaskinen. Tilintarkastajina jatkavat Jouni Johansson ja Esa Tähti (varalla Mikko Halme ja Markus Lauri).
Seuran puheenjohtajaksi valittu Jouko Salo totesi olonsa olevan varsin tyhjä heti valinnan jälkeen. Jouko näkee seuran tulevaisuuden positiivisena ja lähtee luotsaamaan seuraa varsin luottavaisena. Tuore puheenjohtaja peräänkuuluttaa sitoutumista jokaiselta seuran jäseneltä ja toiminnassa mukana olevalta. Seuran tulevaksi strategiaksi hän listaa salibandyvalmennuksen kehittämisen seuratasolla sekä edustusjoukkueiden nostamisen ylemmille sarjatasoille. Lopuksi Joukon terveiset kaikille seuran jäsenille: ”Toivon jokaisen puhaltavan yhteen hiileen sillä töitä on jatkossakin paljon ja jokaisen panos on tärkeä. Jos jotain tehdään, tehdään se hyvin ja loppuun asti!”.
"








