26. Marras

Dodii, E-sällit

"SBS Maskun E94-pojat ovat sen verran herrasmiehiä, että he halusivat säästää kauden avausvoiton kotiturnaukseen. Eiku tilanne oli se, että jannut olivat pelanneet useita hyviä matseja ennen lauantain pelejä kotiluolassa Hemmingissä, mutta jostakin syystä voittotili ei ole aiemmin auennut. Lauantaina avauspeli FBT Karhujen kovaa yhdistelmää vastaan alkoi lupaavasti, kun maskulaiset olivat pariin otteesen jopa johtoasemassa. Ekan erän jälkeen eroa oli vain pari maalia, siis miinuksella maskulaisittain. Lopussa ote lipesi sen verran, että tappiolukemiksi kirjattiin 5-15. Mutta se dodii tuli päivän toisessa otatuksessa. Maineikkaan kolmen kirjaimen teepeeässän Knights-joukkue jäi jo avauserässä Maskun jalkoihin. Vaikka Tepsi välillä yritti kaunistella lukemia, niin SBS Masku pääsi juhlimaan ansaitusti syksyn ekaa voittoa, joka tuli maalein 11-5. Huolimatta siitä, että Maskun jätkät pelasivat hienosti, niin päivän ehdottomat sankarit löytyvät aivan toisaalta. Ensiksi aamulla Tuomas ""the edarin mister capteeni"" Kaskinen osasi puhelimitse asentaa mikrofonin kuntoon kädettömien ja aivottomien yhteistyökumppanien vastustuksesta huolimatta. Ja kentän ehdottomasti suurin tähti oli Matti Pullinen, tuo maskulais-nousiaislaisen sählyn ikoni, legenda jo ennen syntymäänsä, mailaitaituri SBS Maskun johtokunnan päätöksistä huolimatta. Mitä, häh? Oliks se tuomarina? Mää luulin, että se oli niiden raitapaitakavereidensa kanssa karkkia syömässä. Näytti maistuvan. Ei se mitään, vaikka sairaslomalla ollut pikkupoika itki itsensä uneen, kun karkit olivat hävinneet. Vesku PS. jälleen kerran nimimerkki ""Vesku"" joutuu oikaisemaan kirjoituksiaan. Ei Tuomas yrittänyt auttaa kädetöntä, vaan mandariinia. Eikä Matti ollut karkkia syömässä, vaan se oli varmaan pikkujoulujuhlissa: sillä oli hassu puku ja se puhalteli pilliin ja viittoli sinne sun sänne. Ja se liikkui kentällä enemmän kuin Tuomas ja Matti kauden aikana yhteensä. ""wesgu"" "

Yhteistyössä

Sportia World Mylly Adidas K-Market Masku Maskun Kalustetalo Plus Katsastus Fatpipe OP Lähivakuutus RakennusAulio