17. Joulu

Miehet jatkavat sarjakärjessä

"Miesten edustusjoukkue jatkoi vahvoja sarjaotteitaan, kun eilen miteltiin 3-divisioonan vuoden viimeinen sarjakierros Raumalla. Miehet kaatoivat viimeaikoina pirteitä otteita sarjassa esittäneen Pihlamaan urheilijat selkeästi 10-2. Toisessa ottelussa käytiin kiivas taisto sarjan kärkipaikasta viime kauden päätteeksi 2-divisioonasta tippuneen SBS Rupun kanssa. Ottelu päätttyi kiivaan taistelun jälkeen tasan 5-5. Ensimmäisen ottelun lähtökohdat olivat mielenkiintoiset sillä maskulaiset olivat matkassa pitkästä aikaa lähes täydellä kokoonpanolla ja vastassa oli FBT PiTu joka on esittänyt sarjan edetessä todella hyvää peliä. Vaikka maskulaiset voittivat edellisen ottelun 12-3, se ei aivan totuutta joukkueiden tasoerosta kerro. Maskulaiset aloittivat ottelun varovaisesti ja PiTu piti hallussaan palloa ja määräsi ottelun tahtia. Maskulaisten peli oli totaalisesti hakoteillä ja päävalmentaja Timo Himberg ottikin aikalisän jo ajassa 9.29. Toimittajan silmin voi sanoa että hyvään aikaan sillä aikalisä näytti tehoavan ja maskulaisten peli parani silmissä. Pikkuhiljaa peli siirtyi maskulaisille ja pelikello ehtiessä vieriä jo aikaan 12.52 nähtiin ottelun avausmaali kun Jani Naumanen syötti ja puolustajan tontilta noussut Juuso Aittala laukoi kauden avausmaalinsa. Vain hetkeä myöhemmin pirteästi esiintynyt junioriketju pyöritti PiTu:laiset pullakahville ja Mikael Santanen löi tauko tilanteeksi Valtteri Suvalan syötöstä 2-0. Toisessa erässä ottelu ei ehtinyt kauan edetä vaan Tuomas Kaskisen esityöstä Mikko Halme lirutti ottelun 3-0:n. Heti perään tradenomiketju pyöritti ottelun toisen maalinsa, tällä kertaa Mikko Halme syötti ja kaikkien maalintekijöiden isä Matti Pullinen laukoi reikäpallon pömpeliin ajassa 18.29. Peli jatkui PiTulle sysimustana sillä heti seuraavassa vaihdossa ajassa 19.34 Pappa Naumanen löysi maalinkulmalta herkkupassilla poroketjuun siirretyn ""broilerteurastaja"" Oskari Päiviön. Maskulaiset eivät löysää tahtiaan vaan tasan minuutti myöhemmin heti seuraavassa vaihdossa junioriketju iskee nopeasti vastaan ja joukkueen kuopus vasta -89 ikäinen Lauri Nieminen laukoi historian ensimmäisen maalinsa miesten otteluissa Mikael Santasen syötöstä. PiTu ryhdistäytyy maskulaisrynnistyksen jälkeen ja vain epäonni ja maalinristikot antavat Pitulaisten avausmaalin odottaa. Myös maskun maalissa pelannut Samu Riikonen esittelee tukun haamutorjuntoja. Koska PiTulaiset eivät palloa maaliin asti saa, maskulaisten junioriketjun nuorin kaksikko pyörittää PiTulaiset pihalle ja Valtteri Suvala iskee Lauri Niemisen syötöstä pelin 7-0:n. Pelikello on ehtinyt aikaan 27.37. Heti seuraavassa vaihdossa koittaa PiTulaisten avausmaalin vuoro ja todella hyvin pelannut Mika Kallio kahvittaa maskulaispuolustajan ja laittaa pallon läheltä ylämummoon, tilanne 7-1. Toisen erän viimeinen maali nähdään taas porilaisten päädyssä kun puolustajan tontilta noussut Janne Salonen syöttö poikittain maalinedustalla ja Jani Naumasella on helppo työ laittaa pallo tyhjään reppuun. Kolmannessa erässä PiTulaiset aloittavat vahvasti ja pitävätkin maskulaiset ajoittain puolustustöissä. Maskun maalilla Riikosella on kuitenkin jo joulu ja niinpä PiTu ei tunnu hyvistäkään paikoista palloa maaliin saavan. PiTulaisten aika kuitenkin koittaa ja Mika Kallio iskee toisen maalinsa maskulaisten verkkoon. Ajassa 38.33 maskulaisten junioriketju pyörittää taas näyttävästi palloa PiTu päädyssä ja maestro Michael Santanen syöttää ja -88 ikäluokkaa edustava Valtteri Suvala iskee ottelun toisen maalinsa ja tilanne on 9-2. Ottelun viimeinen maali nähdään ajassa 43.43 kun Juuso Saarinen iskee tarkasti ylivoimalla Michael Santasen syötöstä loppunumeroiksi 10-2 (2-0,6-1,2-1). Ottelun parhaana maskulaisvalmennus palkitsi pirteitä otteita viime aikojen otteluissa esittäneen Mikko Halmeen. Toisessa ottelussa Maskulaiset kohtasivat vain pisteen päässä majailevan sarjakakkosen SBS RuPun Huittisista. Kokemusta pursuava huittislaisryhmä on pelannut sarjassa todella vahvasti ja heiluttanut vastustajiensa maaliverkkoja eniten. Ottelu lähti käyntiin maskulaisittain vahvasti ja RuPulle tuomitun rangaistuksen aikana maskulaiset siirtyivät johtoon ajassa 5.03 kun Mikael Santasen syötöstä Jani Naumanen pisti Pallon RuPun verkkoon. Peli eteni tasaisesti ja molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa määrätä ottelun suuntaa. Ajassa 12.33 RuPun tehokaksikko Timo Koskinen-Jyri Liukas häärää ja maskulaisten merkkausvirheestä tilanne on 1-1. Toisessa erässä maskulaiset pääsevät toisen kerran ottelussa johtoon kun maalinedustan syöttöruletin jälkeen Oskari Päiviö ohjaa pallon maaliin Jussi Naumasen syötöstä. Eipä aikaakaan kun RuPu nousee tasoihin Mikko Kaasalaisen maalilla ja maskulaisten peli on aivan sekaisin. Toinen erä päättyi tilanteessa 2-2. Kolmannessa erässä RuPu pääsee helposti johtoon jo 45 pelisekunnin jälkeen kun Timo Koskinen iskee liki puolestakentästä tilanteen 2-3:n. Heti perään RuPu iskee toisen maalin Juha-Pekka Aron toimista ja tilanne on jo huolestuttavasti 4-2 kun pelikello on ajassa 34.35. Maskulaisvalmennus herää ja tiivistää joukkueen kahteen ketjuun. Maskulaisten peli paranee silmissä ja heti tiivistyksen jälkeen Mikael Santanen kaventaa Jani Naumasen syötöstä tilanteeksi 3-4. Vain pariminuuttia myöhemmin ja Tuomas Kaskinen ohjaa pallon takakulmalta ylivoimalla Jani Naumasen syötöstä sisään. Sitten koittaakin maskulaisittain taas ihmetyksen aihetta kun erotuomari kaksikko passittaa Mikael Santasen protestoinnista 2 minuuttiselle. Siitähän Santanen riemastuu ja tuomarikaksikko antaa bonukseksi vielä 2+10 minuuttia epäurheilijamaisesta käytöksestä. RuPu saa neljän minuutin ylivoiman ja aivan sen lopussa kukasmuukaan kun pisterohmu Koskinen siirtää pallon maskulaismaaliin. Pelikello on jo ajassa 41.59. Maskulaiset painavat palloa RuPun päätyyn ja aika tuntuu jo loppuvan. Maskulaisvalmennus ottaa aikalisän ajassa 44.08 ja kentälle rakennetaan erikoismiehitys. Riemulla ei ole rajaa kun ajassa 44.23 Jani Naumanen syöttää poikittain RuPulais päädyssä ja maskulaiskapteeni Tuomas Kaskinen tällää pallon tarkasti ylämummoon ja peli on 5-5. Kun ottelussa ei enempää maaleja nähdä pitää Masku sarjajohtonsa pisteen turvin ja RuPu seuraa tiukasti perässä. Keskenäisiä otteluita ei enää ole joten muut joukkueet määrittävät näiden kahden joukkueen lopullisen sarjasijoituksen. RuPu ottelun parhaana maskulaisvalmennus palkitsi 4-4 ja 5-5 tasoitukset iskeneen kapteeni Tuomas Kaskisen. Sarjatilanne kun kaikki joukkueet ovat pelanneet 10 ottelua: 1. SBS Masku 16 pist. 2. SBS RuPu 15 pist. 3. KoPo 13 pist. 4. Salba II 12 pist. 5. FBT PiTu 11 pist. 6. SB Rauma 8 pist. 7. NTK 8 pist. 8. LaSa 7 pist. 9. MU 0 pist. Seuraavaksi SBS Masku kohtaa sarjajumbo Metsämaan Urheilijat ja maskulaiset ensimmäisellä kierroksella voittaneen Salba II:n. Lopuksi sananen tuomaroinnista: Satakuntalaisten erotuomareiden kanssa keskustelu on ehdottomasti kielletty, se on nyt opittu. Rakentavatkin ajatukset tulee pitää sisällään sillä täkäläisilä tuomareilla ei tunnu olevan pienintäkään hajua nykyaikaisesta kommunikoinnista. Eletään vuotta 2005 eivätkä tuomarit pysty keskustelemaan omista virheistään ennen peliä, pelin aikana eikä pelin jälkeenkään. Haloooooooo! Otetaanpas mallia vaikka Ruotsista jossa homma toimii ja tuomarit pystyvät puhumaan pelaajien kanssa, siellä tuomarit myös nauttivat pelaajien arvostuksesta. Täällä riittää kun saapuu paikalle, seisoo keskiviivalla ja ottaa parikymppiä per peli povitaskuun. Sitten äkkiä nimet pöytäkirjoihin ja uusi peli alkuun. Kun muuten vihelletään peli hyvin, laskee tälläinen kypsymättömyys tuomareiden arvostusta pelaajien silmissa radikaalisti. Jouluterveisin Urpo Urheilutoimittaja"

Yhteistyössä

OP Plus Katsastus Fatpipe RakennusAulio Maskun Kalustetalo K-Market Masku Adidas Lähivakuutus Sportia World Mylly