15. Tammi

F-pojat mättivät maaleja

"SBS Maskun F-poikien Tykit-joukkue mätti tukun maaleja lauantaina Turun Nunnavuoren hallissa. Eka peli Turun Weikkoja vastaan ei kummoisia sväärdejä tasoltaan antanut. Masku piti palloa ja TuWe iski tilaisuuden tullen vastaan. Taitotasoltaan melkoisen eriarvoisessa asemassa olevat joukkueet niistivät unihiekkansa aamun ensimmäisessä ottelussa silmistään ja päätyivät lopputulokseen 11-2 Maskulle. Vastustajalle pitää kuitenkin antaa kumarrus yritteliäisyydestä. Päivän toinen ja samalla turnauksen kovatempoisin peli Porin Karhuja vastaan alkoi tasaisissa ja tapahtumarikkaissa merkeissä. Masku oli ajoittain helisemässä liukkaiden Karhujen kanssa. Karhut otti pelissä maalin johtoaseman, josta Maskun poijjaat eivät pitäneet, vaan rutistivat väkisin tasoihin ja samalla ohi. Maalipaikkoja joukkue tehtaili lähes liukuhihnatyyliin. Toisen erän aikana luoduista paikoista tehtiin myös nättejä ""kaappeja"". Lopputulokseksi kirjattiin 9-2 Maskulle. Kolmas peli FBT Sharkseja vastaan oli jo ehkä hieman väsynyttä tykitystä, mikä näkyi hukattujen maalipaikkojen runsaudessa. Terävin keskittyminen ja loppuun asti pelaaminen olivat kadoksissa. Joukkueen puolustuspelissä oli ajoittain pakka tuuliajolla. Sharks pääsi rokottamaan ja sai ansaitun tasurin maalein 3-3. Kaikein kaikkiaan Tykki-pojat edustivat jälleen hienosti seuraansa juonikasta valmennusjohtoa myöten. Kiitos on annettava siitä, että rauhallisen asiantuntevasti valmennus osaa poikien kanssa häärätä. Mika L. valmennuksesta viettää ansaittua lomaa lämpimissä oloissa, ehkä hieman kosteissakin, joten pääkoutsi Mika R:n valmennuskaveriksi oli saapunut itse kaikkien äitien jalkapalloilija, tai siis kaikkien jalkapalloilijoiden äiti, urheiluneuvos Kimmo L., joka suoriutui tehtävästään tyylikkään charmikkaasti. Paikalla olleiden aikuisfanien käytös oli myös kiitettävää ja asiantuntevaa. Tosin epäselväksi jäi, joutuiko joki Tykki-peluri kotiinsa kävelemään. HR"

Yhteistyössä

Fatpipe OP Maskun Kalustetalo Lähivakuutus Plus Katsastus K-Market Masku Sportia World Mylly RakennusAulio Adidas