17. Tammi

V-S Sanomat: SBS Masku keikkuu kärjessä tappiollakin

"Tappio ei vienyt SBS Maskulta kärkipaikkaa salibandyn kolmosdivisioonassa, kun sarja jatkui lauantaina Huittisissa. Masku antoi ensimmäisessä ottelussaan kyytiä sarjan nollakerhojumbolle Metsämaan Urheilijoille maalein 13-1, mutta toisessa matsissa tuli niukka tappio Rauman Salban kakkosjoukkueelle numeroin 2-3. Kun maskulaisten pahin uhkaaja Rupu joutui tyytymään kotiareenallaan kolmen pinnan päivään, kärkikaksikko on nyt tasapisteissä. Masku pysyi kuitenkin ykköspaikalla keskinäisten otteluiden perusteella. Salba nousi taulukossa jo kahden pisteen päähän, kun joukkueilla on pelaamatta enää neljä ottelua. Maskulaisilla ei ollut vaikeuksia pisteautomaatin virkaa toimittavan Metsämaan kanssa. Kun joukkue tehtaili heti alkuun pari maalia, homma oli sillä selvä. Porukan nuoresta kaartista Oskari Päiviö latoi kolme maalia ja Lauri Nieminen osui kahdesti. Syksyllä Salballe hävinnyt Masku lähti hakemaan revanssia terävästi. Kahden maalin johto ei kuitenkaan riittänyt, vaan raumalaiset kirivät ohi. – Vastustaja käytti armottomasti hyväkseen muutaman henkilökohtaisen puolustusvirheen. Salba pelasi hyvällä ja aggressiivisella liikkeellä, vaikka pelitapa olikin jääkiekkomaista kahvaamista. Hallitsimme peliä, vaikka vähän pallon perässä juoksemiseksi touhu menikin, Maskun valmentaja Timo Himberg totesi. – Salba liikkui jäähyjen rajamailla. Tuomarityöskentelyn piikkiin tappiota ei voi kuitenkaan laittaa. Himberg ynnäili, että Masku loi matsin aikana ainakin tuplamäärän maalipaikkoja vastustajaan verrattuna. – Hyviäkin paikkoja oli riittävästi ottelun ratkaisemiseen. Tämä oli kuitenkin taas niitä maalinteon huonoja päiviä. Salba puolestaan käytti tilanteensa tehokkaasti. Maskulaisista maalaamaan pystyivät vain Tuomas Kaskinen ja Mikael Santanen. Lisäpulmia aiheutui siitä, että koko maalivahtiosasto oli enemmän tai vähemmän rämppäkunnossa. Puolustuksessa varmimpia otteita esittivät konkaripelurit Juuso Aittala ja Matti Pullinen. Kolmosdivari jatkuu helmikuun lopulla Raumalla, jossa SBS Masku kohtaa Lapin Salaman ja SB Rauman. Sarjan lopulliset ratkaisut jäävät todennäköisesti Maskun kotiturnaukseen, joka pelataan 12.3. Hemmingin liikuntahallissa. Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä "

Yhteistyössä

Sportia World Mylly Maskun Kalustetalo K-Market Masku Plus Katsastus Adidas Lähivakuutus RakennusAulio OP Fatpipe