28. Tammi

Poskipunaa ja kolhupolvia

"Viimeisen päälle huoliteltu ulkonäkö ei ole enää muotia Maskun ja Nousiaisten urheilevan tyttöväestön keskuudessa. Räntämäen palloiluhallissa Turussa nähtiin lauantaina punaisia poskia, hikisiä kutreja, kolhiintuneita polvia ja vielä mustelmia siellä sun täällä, kun SBS Maskun D-tytöt haastoivat tosissaan sarjan kärkipaikasta kisailevan SB Naantalin. Ulkomuodon väliaikaiset heikennykset johtuivat siitä, että kentällä ei annettu piiruakaan periksi ennakkosuosikkoa vastaan. Välillä haukottiin henkeä vaihtoaition lattialla maaten, mutta silti täysi rähinä jatkui koko kolme varttia. Jo runsaan minuutin pelin jälkeen nähtiin sellainen ihme, että pallo heilautti Naantalin maaliverkkoa. Vastaavaan temppuun järin monesti vastustajat eivät ole tällä kaudella kyenneet. Susanna pelasi kuitenkin tilanteen loppuun ja nosti pallon maalin kattoon. Naantali tasoitti kuitenkin kolme minuuttia myöhemmin ja sohi osittain tuurillakin voittomaalin matsin puolivälissä. Jellonien kunniakas taisto päättyi siis tappioon maalein 1-2. Totuuden nimessä on myönnettävä, että Naantali hallitsi melko selvästi kenttätapahtumia ja loi tukuttain maalipaikkoja. Naantalilaisten sihti oli vedoissa kuitenkin hehtaariluokkaa ja Maskun maalissa Ilona oli jälleen aikamoisen jylhä otus. Päivän toisessa ottelussa SBS Masku klaarasi tyylikkäästi SBS Porin maalein 7-1. Viidessä minuutissa syntyi kolme pikamaalia, mutta sen jälkeen tahti hieman hiipui. Erityisen ilahduttavaa oli se, että Jellonista löytyi rutkasti ratkaisijoita. Jokaiseen maaliin merkattiin eri tekijä, kun pallon saivat vuorollaan pömpeliin Susanna, Marika, Anniina, Jenna, Peppiina, Hanna ja Sane. Muutamalla muullakin maalinteko oli vain milleistä kiinni. Jellonien kausi jatkuu lauantaina 4.2. kotiluolassa Maskun Hemmingin hallissa. Aamuottelussa klo 10 vastaan tulee Turun Palloseuran 92-porukka ja klo 17 kohdataan lohkovoittoa jahtaava Rupu. Joukkue toivottaa yleisön tervetulleeksi seuraamaan, kuinka taistelevan Jellona-lauman ulkokuori lauantaina rapistuu. Sen sijaan Maskuun ei toivoteta tervetulleeksi sitä hulvattoman hauskaa poikaporukkaa, joka Räntämäessä viihdytti itseään ja pilasi muiden neitisählypäivää asiattomalla käyttäytymisellä. Nuija- ja sika-huudot kuuluvat jonnekin muualle kuin junnusalibandyyn. Mutta olivat ne niin hauskoja sällejä, että vieläkin naurattaa. Hahhah. Vesku"

Yhteistyössä

OP Lähivakuutus Fatpipe Adidas K-Market Masku RakennusAulio Sportia World Mylly Maskun Kalustetalo Plus Katsastus