11. Helmi

Ysinelosille tuplataisteluvoitto

"SBS Maskun E94-pojilla ja Hannu Mannisella on sellainen ero, että sählysällien pää kestää myös tiukoissa paikoissa. Samaan aikaan, kun yhdistetyn valtias otti televisiossa ja Torinossa varman olympiakullan sijoittumalla kymppisakkiin, äsbeeässäläiset kävivät kovaa taistoa E-poikien jatkosarjassa Kaarinan Kilosportissa Turun Palloseuran Knights-joukkuetta vastaan. Ainoastaan yhdeksän peliuroksen voimin Kaarinaan matkannut SBS Masku oli tappioasemassa vain avauserässä. Sen jälkeen tahti oli se, että Masku teki johtomaalin ja Tepsi tasoitti. Kun päätöserän puolivälissä Masku siirtyi johtoon maalein 5-4, kolmen mahtikirjaimen turkulaisseura ei enää kyennyt rinnalle kirimään. Pientä lisäjännitystä loppuminuuteille saatiin, kun tuomarikaksikko intoutui vislailemaan maskulaisille jäähyjä. Vaikka TPS matsin aikana kaksi ylivoimaosumaa tehtailikin, niin kolmannen erän lopussa SBS Masku klaarasi mallikkaasti pari rangaistustuokiota. Päivän ensimmäisessä ottelussa Masku järjesti omin voimin jännitysnäytelmän. Parhaimmillaan joukkue johti FBC Turkua jo 5-1, mutta viisi minuuttia ennen loppua oltiin tasatilanteessa 6-6. Maukkaan voittomaalin Masku juoni, kun peliaikaa oli jäljellä vaivaiset 31 sekuntia. Maskun täyden pistepotin päivä oli ennen kaikkea järjen riemuvoitto. Kun yhteensattumien vuoksi vaihtopenkillä istui kerrallaan vain kolme hemmoa, niin kentällä voimia ei tuhlattu päätönkanajuoksenteluun. Älyn käyttö on sallittua myös sählyn kaltaisessa lajissa. Vesku"

Yhteistyössä

Maskun Kalustetalo Fatpipe Lähivakuutus OP K-Market Masku Plus Katsastus Adidas Sportia World Mylly RakennusAulio