29.
Touko
Miehet vierailivat Ruotsinmaalla
"Miesten edustusjoukkue päätti monen vuoden talkooprojektinsa ja rahankeruunsa vierailulla Tukholmaan 11-14.5.2006. Mukaan lähti reilut 20 joukkueen jäsentä, vain muutama malttoi kieltäytyä Ruotsin tarjoamista hedelmistä.
Matkaan lähdettiin torstaina 11.5.2006 joukkuekuvauksen jälkeen Maskun Hemmingin hallilta yhteiskuljetuksella. Bussi ehti Turun satamassa hädin tuskin pysähtyä kun jo osa reippaasta urheilijajoukosta aloitti nestetankkauksen tulevia koitoksia varten. Laivaan päästyään miehet siirtyivät hytteihinsä lepäämään ja seuraavana aamuna Ruotsissa nähtiin reipas ja pirteä urheilijajoukko. Uskokoon ken haluaa. Toimittajan korviin tosin kantautui huhuja joiden mukaan etenkin joukkueen nuorimmat ja viriilimmät jäsenet olivat poistuneet ""salaa"" hyteistään tutustumaan laivan yöelämään. Olipa jokunen peluri kaivanut yöllä mailansa esiin ja laittanut pallot verkon perille. Joku oli kuulemma juonut myös urheilujuomaa tölkistä, huhujen mukaan laivan erikoisuus joka ei nauti maissa niin suurta suosiota.
Perjantaina 12.5 laivan saavuttua Tukholmaan reipas urheilijajoukko siirtyi bussiin joka kuljetti joukon kohti hotelli Odenia. Joku reipas oli kuulemma nauttinut laivalla myös aamupalaa, etenkin mietoislainen yhdyskunta ylisti laivan tarjontaa erinomaiseksi. Hotellissa ryhmärämä jätti kassinsa säilytyshuoneeseen ja siirtyi etsimään avointa kahvilaa jotta loputkin reippaat urheilijat saivat energia varastot täyteen. Olipa haastava homma. Noh, kahvila löytyi ja pojat pistivät patonkia kyltymättöminä poskeensa. Ehtipä joku kuulemma juttelemaan tätä ennen polliisitädin kanssa Ruotsin tölkkien kierrätysjärjestelmästä. Kun polliisille selvisi mistä matkalainen on kotoisin, hän tokaisi ""Oh, du är från Finland..."" ja matka jatkui... vihreä Smurffi-tölkki käsissä. Aamuisen aterioinnin jälkeen ryhmä jakautui, osa joukosta siirtyi keskustan kauppoihin ja osa aloitti levon niityn rinteellä Tukholman keskustan liepeillä. Keskusta ryhmä kertoi nähneensä monennäköisiä mielenkiintoisia nähtävyyksiä keskustan kaduilla... kuninkaallisia, vaatteita, kukkuloita, esiintyjiä, miehiä, naisia ja lapsia. Hetken pyöri pojilla päät kuin mustalaisilla Anttilassa. Niitä nähtävyyksiä ei toimittajakaan hevin unohda. Alkuillasta joukko kerääntyi yhteen ja sai hotellihuoneet. Pienen levon jälkeen ryhmä siirtyi ruotsalaiseen urheilubaariin jossa nähtiin samaan aikaan Ruotsin ja Suomen jääkiekko-ottelut kymmeniltä screeneiltä. Palvelu baarissa oli loistavaa ja etenkin ruotsalaisten vieraanvaraisuus oli silmiinpistävää. Laulettiinpa ravintolassa ""Ville Peltosta"" ja juotiin ruotsalaista lähdevettä vesipullosta joka paljastui yllättävän petolliseksi. Ottelun jälkeen osa siirtyi hotelliin kortinpeluuseen ja untenmaille, osa jatkoi matkojaan yökerhoihin... niistähän allekirjoittanut ei tiedä mitään, sehän on selvää ja yleisesti tiedossa. Kivaa oli kuulemma ollut ja ""baarit"" koreita ja hyvällä maulla ""kalustettuja"".
Lauantaina 13.5 joukkue matkasi yhteisruokailuun Tukholman vanhaan kaupunkiin jossa nautittiin yhteinen ehtoollinen Trattoria Romana nimisessä ravintolassa. Tarjolla oli kalaa, lihaa ja pastaa... Namnam... Näkipä toimittaja miehen ravintolan ikkunassa hampaiden pesussa, keskellä katua, polvillaan... taisi olla suomalainen. Mene ja tiedä! Ruoka oli hyvää, tosin sitä ei ehkä ollut riittävästi. Iloisesti kuitenkin jatkettiin matkaa tutustuen vanhaan kaupunkiin. Joku oli nähnyt kuulemma James Bondin tyyppisen hiippalijan lähestyvän kohti Ruotsin kuninkaanlinnan vartijoita. Ihme porukkaa sitä siellä liikkuukin. Taisi olla hurri! Pienten ostosreissujen jälkeen joukkueen oli tarkoitus jatkaa yhteisesti matkaa huvipuisto Gröna Lundiin, mutta joukkueen nuorisolta loppui kunto ja niinpä matkaan lähti vain jokkueen nestori kymmenikkö manageri Penan johdolla. Matka suoritettiin lautalla josta oli kauniit näkynmät ympäristön kumpuihin ja kukkuloihin. Papat villiintyivät todenteolla huvipuistossa ja nähtiinpä joukkueen legendaarisen kokin, Raisiolaisen yrityksen pääjohtajan Rekan tyylinäytteitä erilaissa tarkkuutta vaativissa heittopeleissä. Tuloksen oli nallekarhu jonka omistaa varmasti nykyään joku Turun seudulla vaikuttavista leskistä. Pystyksää tommosee hupailuu? Kyl Rega pystyy. Hauskaa oli, sehän on pääasia. Kaikki kiva loppuu kuitenkin aikanaan ja niin päättyi tämäkin reissu. Laukut haettiin hotellilta ja uupunut joukko matkasi terminaaliin ja laivalla kohti Suomenmaata. Joku oli tosin nähnyt viuhahtajan terminaalissa ja se herätti joukkueen keskuudessa suurta hilpeyttä. Se miten muut terminaalissa olijat suhtautuivat joukkueen pellehermannien iloitteluun oli hyvin yksilöllistä. Onneksi pojat muistivat kaikkia vielä laulamalla Ässien ""Patasydän"" laululla niin että kaikaa se kuulemma terminaalissa edelleenkin. Se on karmeeta, voin kertoa kerran kuulleena! Laivalla tehtiin ostoksia ja pidettiin hauskaa väsymyksen keskellä. Joku korttipelikin oli kuulemma suosittua. Joukkueen juniorit löysivät seuraa laivan alakansilta ja poikien virneistä voisi luulla jotakin onnistaneen, siis pelikoneissa! Täytyy nyt vielä kiittää erityisesti matkan järjestänyttä organisaatiota, erityisesti joukkueen manageria Penaa jonka lukemattomien työtuntien avulla matka vihdoin toteutui. Lisäksi joukkueen kaunokainen, marjojenmarja, sulotar, herkku, sämpylöidensämpylä, salarakas, popcornikone, playmale of the year ja matkasihteeri Markus Lauri teki hienoa työtä niin matkalla kuin matkaa ennenkin. KIITOS KOKO JOUKKUEEN PUOLESTA PENALLE JA MARKUKSELLE!!!! OLITTE LOISTAVIA!!!!!
Laivan saavuttua Turkuun sunnuntaina 14.5. aamulla matkattiin bussilla kohti Maskua ja kaikille uni varmasti maittoi omassa kotisängyssä. Tosin kaikki eivät tainneet ehtiä ulos laivasta... mene ja tiedä. Ehkä joku risteilee edelleenkin! Kiitos koko jengille upeasta matkasta, muistot jäävät, miehet vanhenevat... Toivottavasti kukaan ei saa marraskuussa 2007 kortteja postissa...
-Urpo Urheilutoimittaja-"








