26. Kesä

Joukkueiden kauden koosteet 2005-2006

"Miesten edustusjoukkue: (ei kausijulkaisua vielä..) Naisten Edustusjoukkue: Valmentajat pysyivät meillä samana, mutta pelaajissa tapahtui muutoksia. Muutama pelaaja poistui joukostamme, mutta saimme myös muutamia uusia pelaajia. Pienellä porukalla jouduimme pelaamaan koko kauden läpi. Tasaväkistä pelaamista meillä oli, kovaa sisua ja taistelemista oli jokaisessa pelissä mukana. Sijoituimme sarjan kolmanneksi yhdentoista joukkueen joukosta, jonka johdosta nousimme 3.divariin. Kausi päättyi kuitenkin iloisin mielin, tästä on hyvä jatkaa ensikaudella. Miesten II: SBS Masku 2 lähti kauteensa (5 Div.) vain yksi asia mielessään: Nousu 4. Divi-sioonaan! Edelliskausi oli antanut jo viitteitä siihen, että nousu on mahdollista ja kun porukkakin pysyi kasassa, tavoite oli realistinen. Kauden ensimmäinen peli päättyi tutusti viime kausiin verrattuna, 1-3 tappio oli jopa odotettu tulos. Tosin vastuskin oli kova, yksi kauden jälkeen 4. divisioonaan nousseista. Seuraavat 10 peliä menivätkin sitten tappioitta, ja kauden tavoite näytti jo saavutetulta. Kauden loppua kohden lohkon muutkin joukkueet saivat rivejään hieman koottua, ja viimeisen pelin jälkeen piste-ero oli kutistunut SBS Masku 2:n ja toisena olevan joukkueen välillä 1 pisteeseen. Tämä ei kuitenkaan vähennä joukkueen saavutusta: Tavoitteet saavutettiin ja nousu tuli! SBS Masku 2 on Joukkue isolla J:llä, tästä on hyvä jatkaa! Ensi vuonna haasteet kasvavat, mutta nykyisen rungon säilyessä, olemme valmiita vastaamaan niihin. B-pojat: (ei kausijulkaisua vielä..) C-89: (ei kausijulkaisua vielä..) C- 90: ( ei kausijulkaisua vielä..) D-tytöt: Maskulaisista ja nousiaislaisista sählyleideistä koostuva D-tyttöjoukkue (92-95-syntyneet) sijoittui päättyneellä kaudella Länsirannikon sarjassa kahdeksan joukkueen porukassa kunniakkaasti kolmanneksi. Saavutuksen arvoa nostaa se, että joukkue joutui pelaamaan vuotta vanhempien eli vuonna 1991 syntyneiden sarjassa. Ikätasoituksesta huolimatta Jellona-joukkue pystyi jo tosissaan haastamaan myös kärkijoukkueita. Kauden päätteeksi aluemestaruuden voittanutta SB Naantalia piinattiin parhaimmillaan niin, että tappiota kertyi vain yhden maalin verran. Kauden huikeimmat hurmoshetket koettiin kuitenkin kotiluolassa Hemmingissä helmikuussa, kun SBS Masku nousi sarjakakkosta ja lopulta aluehopealle pää-tynyttä SBS Rupua vastaan tasapeliin kolmen maalin tappioasemasta viimeisen kahden peliminuutin aikana. Möykkä oli melkoinen, kun Teräsbetoni kailotti joukkueen virallista maalibiisiä ja yleisö osoitti seisaaltaan suosiota. Liiton virallisen sarjakauden lisäksi tytöillä oli myös muuta peliohjelmaa. Mas-kussa järjestettiin kaksi kovatasoista tyttökisaa: loppiaisena pelattiin Team Kar-hukopio -turnaus ja toukokuussa oli vuorossa jo kolmannen kerran palloiltu Jel-lona-turnaus. Lisäksi joukkue osallistui syksyllä kauden alkajaisiksi Nurmijärvel-lä Kiljava-turnaukseen. Jellona-joukkueesta on muodostunut parin-kolmen vuoden aikana tiivis ja hyvä-henkinen ryhmä, johon kuuluvat seuraavat pelaajat: Peppiina Väkiparta, Melina Väkiparta, Jasmin Hannonen, Sane Aaltonen, Niina Penttilä, Laura Rantanen, Jenna Hannonen, Susanna Pitula, Emmilotta Lamberg, Jitta Järvinen, Liisa Lehto, Josefina Laihonen, Hanna Saarinen, Emmi Pahikkala, Ilona Jylhä, Mari-ka Heinonen ja Jonna Nurmi. Joukkueen valmennuksesta vastaavat reikäpallogurut Hannu Rantanen, Matti Nissilä ja Juha Laihonen. Heidän asiantuntijakommenteistaan yrittää suoras-taan epätoivoisella tavalla viisastua joukkueenjohtaja Vesa Penttilä. D- pojat: Kauden alkajaisiksi kävimme Uudessakaupungissa turnajaisissa. Reissu onnis-tui ja olimme hyvillä mielin lähdossä uuteen kauteen. Paria viikkoa myöhemmin kolmasosa pojista olikin päättänyt lopettaa harrastuksen ja joukkueemme ha-joaminen oli hyvin lähellä. Useiden keskustelutuokioiden seurauksena päätim-me jatkaa ns.” kerhomuotoista harrastamista” ja luovuimme sarjapaikasta. Syn-kin tulevaisuudennäkymin pidimme ”joukkuetta” kasassa ja harjoituksissa kävi keskimäärin 4-6 pelaajaa. Vuoden vaihtuessa huomasimme, että jostain löytyi uusia harrastuksesta kiinnostuneita poikia. Kevättä kohti joukkueemme määrä kaksinkertaistui ja saimme uutta puhtia toimintaamme. Päätimme järjestää oman turnauksen sekä toteuttaa jo pitkään puhutun retken Ahvenanmaalle. Näistä muodostui kautemme kohokohdat, joita on mukava muistella kuluneesta kaudesta. Onnistuneesta matkasta kypsyi ajatus lähteä tulevaisuudessa hieman kauem-maksi ja useammaksi päiväksi. Katsotaan sitten jatkossa minne mennään ja milloin. Joukkuettamme kohtasi myös kevään kohokohtien alla ikävä uutinen: Pääval-mentajamme Jouko oli päättänyt keskittyä jatkossa seuran puheenjohtajuuden hoitamiseen, jonka seurauksena olimme menettämässä todella hyvän ja pidetyn isä-hahmon, jolla olisi ollut vielä paljon annettavanaan. Ahvenanmaa- retken aikana viimeistään huomasimme, että joukkueesta lähte-minen ei välttämättä ollut kovin helppoa Joukollekaan. Haikea mieli ja ikävä oli-vat kanssamme matkan aikana. Oli hienoa huomata, että joukkueemme on ollut tärkeä Joukolle ja lähtö ei ollut helppoa. Kiitoksia Jouko!!! Muutaman viikon etsinnän jälkeen saimme vihiä tulevasta päävalmentajastam-me. Heikki lupautui jatkamaan Joukon isoissa saappaissa yhdessä toisen Heik-kimme kanssa. Nyt meillä on kaksi Heikkiä ja lupaava määrä nuoria harrastajia. Ensi kauteen ja tuleviin sarjapeleihin on taas syytä lähteä iloisin ja luottavaisin mielin. E- Pojat: 94- poikien kausi on vaihdellut laidasta laitaan, välillä pallo on pomppinut vastustajalle onnekkaasti ja välillä aivan syystä. Pelitulosten ennustaminen on ollut lähes mahdotonta, parhaimmat pelinsä pojat ovat pelanneet sarjan kärki-porukoita vastaan ja siten yllättäneet vastustajansa, kannustajansa, valmentajansa, mutta eivät kuitenkaan koskaan itseään. Näillä pojilla on terve luottamus omiin kykyihinsä ja kasvumahdollisuuksiinsa pelureina. Pienehköstä joukkuekoosta johtuen vanhemmat on omien turnausten aikana työllistetty lähes joka perheestä (muutamista jopa molemmat vanhemmat). Kiitos kaudesta pojille, valmentajille ja vanhemmille. F- Pojat, Tykit: Kauden alkaessa ringissä oli 24 poikaa, joista 3 lopetti kauden loppuun men-nessä. Tykit harjoittelivat ahkerasti kolme kertaa viikossa. Ahkera harjoittelu näkyi myös pelituloksissa. Sarjapelejä oli 21, joista yli puolet oli ansaittuja voit-toja, muutama tasapeli ja muutama hävitty peli. Kausi alkoi omalla Tykki turna-uksella, joka oli ensimmäinen laatuaan, jonka joukkue voitti ansaitusti. Kauden loppuhuipentumana oli pelimatka Ahvenanmaalle. Joukkueenjohto haluaa kiit-tää aktiivisia, motivoituneita pelaajia sekä heidän tarmokkaasti mukana olleita vanhempiaan kuluneesta kaudesta. Pojat 96/97: Joukkue on toiminut kerhomuotoisesti ja harjoitellut 2 kertaa viikossa. Joukku-eessa harjoitteli 15 poikaa ja 2 tyttöä. Ensi kaudella on tarkoitus lähteä pelaa-maan salibandyliiton sarjaan. Valmennukseen ja joukkueenjohtoon on saatu ensi kaudeksi vahvistusta poikien vanhemmista. Joukkue on täynnä taitavia ja innokkaita tulevaisuuden ""pelimiehiä"". Ensi kausi tulee varmuudella olemaan mielenkiintoinen, kun ns. tosipelit alkavat. Valmennuksesta ovat vastanneet tällä kaudella Hannu Rantanen, Henrik Latvala ja Kimmo Kangas. Tytöt 98/99: Joukkue aloitti toimintansa tällä kaudella kerhomuotoisesti, mukana menossa oli 15 tyttöä ja vierailevana tähtenä Juuso. Harjoituksia oli 2 kertaa viikossa. Tytöissä on paljon naisenergiaa, joka näkyi harjoituksissa monilla eri sektoreilla ! Tyttöjen taidot karttuivat kauden edetessä silmiin pistävästi. Tytöissä on myös SBS Maskun naissalibandyn tulevaisuus, ihania pikkulikkoja kaikki tyyni !! Ohjauksesta vastasivat menneellä kaudella Matti Nissilä, Hannu Rantanen ja Riitta Saarinen."

Yhteistyössä

Fatpipe K-Market Masku Lähivakuutus OP RakennusAulio Maskun Kalustetalo Adidas Plus Katsastus Sportia World Mylly