30. Elo

Uudistunut edustusjoukkue matkalla kauteen 2006-2007

"Suuria muutoksia kokenut miesten edustusjoukkue avaa kautensa lauantaina 2.9.2006 Euran Urheilutalolla. Joukkue kohtaa kello 12.00 viime viikonloppuna Tuhannen Taalan Turnauksessa aina loppuotteluun asti edenneen Paimion Ruoskan ja klo 14.00 vastaan asettuu maskulaisille täysin uusi tuttavuus, kotijoukkue SBS Bulldog`s. Sokerina pohjalla on klo 17.00 ottelu viime vuonna sensaatiomaisesti Suomen Cupissa esiintyneitä Sheriff`s:sejä vastaan. Jatkoon pääsee kaksi parasta ja siksi maskulaiset lähtevätkin puhtaasti haastajina viikonlopun otteluihin. SBS Maskun edustusjoukkue on uudistunut viimekaudesta melkoisesti sillä kasvot ovat vaihtuneet tiuhasti joka rintamalla. Valmennusvastuuta tulevalla kaudella kantaa turkulainen Tuomo Salo. Salo on toiminut aikaisemminkin SBS Maskun valmennuksessa, tosin kakkosvalmentajana. Joukkueen managerin tehtäviä hoitaa tällä hetkellä seuran puheenjohtajan toimen ohella Jouko Salo joukkueen pitkäaikaisen managerin Pentti Kaskisen siirryttyä salibandyneuvokseksi. Pelaajarintamalla liike on ollut kaksi suuntaista. Viime kauden pelaajista Matti Pullinen, Markus Lauri, Mikko Halme ja Lauri Leppänen siirtyivät turkulaisen Kalkkilan Majakan riveihin. Lisäksi Oskari Päiviö keskittyy World Poker Tuuriin ja Jussi Naumanen puolestaan sapattivuodellaan jälkikasvunsa kasvatukseen. Uusina pelaajina maskulaispaidassa kiitävät SBS Wirmosta siirtynyt Tomi Suna, West Coast Sheriff`s:eistä tullut Tuomo Salo ja TPS:tä siirtyneet Tero Koski, Jussi Siitonen, Lauri Rantala ja Jani Luoma. Lisäksi edustusjoukkueen vakiorinkiin on nostettu junioreista Jouni Kostamo ja Janne Hällforss. Joukkueen terveystilanne on suhteellisen hyvä sillä vain puolustaja Janne Salonen kuntouttaa nilkkaansa ja hyökkääjä Matti Tähti odottelee olkapääleikkaukseen pääsyä. Myös nilkkaleikkauksesta toipuvan Tuomas Kaskisen, polvien kanssa taistelevan Janne Nurmisen ja nilkkavaivaisen Jani Luoman pelikunto tulevana viikonloppuna on epävarmaa. Toimitus tavoitti pikaisesti päävalmentaja Tuomo Salon ja kyseli hieman joukkueen kuulumisia: Joukkue alkaa pikku hiljaa olla kasassa ja sisäharjoittelussakin on ilmeisesti päästy alkuun. Miten valmistautuminen kauteen on sujunut? - Valmistautuminen on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Pienet kolhut/loukkaantumiset ja kesälomareissut ovat vähän hidastaneet vauhtia. Ihan kohtalaisen hyvältä näyttää, kunhan saadaan kaikki äijät takaisin riviin. Selvää on kuitenkin, että nyt täytyy keskittyä harjoitteluun. Kaikissa osa-alueissa on vielä parannettavaa. Esim. ketjujen sisäinen yhteispeli on saatava parempaan malliin ja sehän ei onnistu jos ei koko ketju ole aina harjoituksissa. Lisäksi pelintaso heittelee vielä aivan liikaa otteluiden välillä. Hyvää peliä tuntuu aina seuraavan huono. Lisäksi yksittäisenä parannettavana asiana voisi mainita laukausten laadun. Harjoituspeleissä on vielä aivan liikaa ""soinut"" päätyseinä. Millä mielellä lähdetään tuleviin Suomen Cup koitoksiin lauantaina? Mitkä ovat joukkueen kauden tavoitteet? - Niihin lähdetään, samoin kuin kaikkiin muihinkin peleihin, voittamaan. Kyllä vakaa tarkoitus on jatkaa seuraavalle kierrokselle. Tosin on huomioitava, että kausi on vielä alkutekijöissään ja tärkeintä on, että pelillisesti mennään eteenpäin jokaisessa pelissä. Kuten kesällä jo aiemmin sanoin, en aio asettaa mitään pitkäntähtäimen tavoitteita. Ainut tavoite on aina seuraavassa pelissä ja sen voittamisessa. Tärkein tavoite on kehittää joukkueen peliä koko ajan. Muut tavoitteet saa asettaa kukin näkemänsä perusteella. Suomen Cup 2006 Euran Urheilutalolla 2.9.2006 klo 12 SBS Masku - Ruoska klo 14 SBS Bulldogs - SBS Masku klo 17 Sheriffs - SBS Masku "

Yhteistyössä

Fatpipe Adidas Maskun Kalustetalo Plus Katsastus Sportia World Mylly Lähivakuutus OP RakennusAulio K-Market Masku