14. Syys

Hemminki täräjää taas sunnuntaina

"Edustuksen sonnilaumalla on sunnuntaina edessään Suomen cupin toisen kierroksen ottelut. Erikoiseksi kierroksen tekee se, että maskulaiset saavat uudelleen vastaansa Kaarinan Sheriffit. Aika erikoista näin cupin merkeissä kun pelataan. Joka tapauksessa 1. kierroksen peli oli aikamoista havaijipalloa, jos sitäkään. Pelleilyä joka tapauksessa ja sen pelleilyn sheriffit vei 6-3. Nyt aamun ensimmäiseen peliin saadaan varmasti molemmilta joukkueilta ihan erilainen ilme. Taistelua varmasti piisaa. Toiseen peliin vastaan asettuu viime kaudelta tuttu FBT PiTu, Porista. Joukkue on kohdattu cupissa ennenkin, toissa kauden kohtaaminen päättyi 10-5 Maskun voittoon. Viime kauden divisioonataistot päättyivät myös molemmat Maskun voittoon selkein lukemin (12-3 ja 10-2). Luvuista huolimatta PiTu on vaarallinen joukkue, jossa on taitavia kavereita. Rankaisua tulee kyllä, jos keskittyminen ei ole kohdallaan. Haetaan tästä pelistä tuntumaa tulevia divarikohtaamisia varten. Kolmannessa ottelussa vastaan asettuu ensimmäistä kertaa seuramme historiassa FBC Turku. Ainoastaan seurafuusiota edeltänyt Vuorenpään Peikot on mitellyt aikoinaan FBC Turun sotureita vastaan. Viime kaudella ykkösdivarissa kyntänyt joukkue on varmasti latautunut tätä kautta varten ja on kokenut ja vaarallinen yhdistelmä. Kuitenkin hyvällä pelillä ja taistelulla mikä tahansa joukkue Varsinais-Suomen alueella on kaadettavissa, joten eiköhän siitä lähdetä että FBC:kin joutuu taipumaan sunnuntaina Hemmingissä ja SBS Masku jatkaa viime vuotiseen tapaan kolmannelle kierrokselle. Sunnuntaipäivän polttavin kysymys lienee kuitenkin se saako Modano maalitilinsä auki ja kuinka suuren ""pyyhkeen"" kanssa hän asiaa juhlistaa, peittyykö maalista siepattu pallo pyyhkeen sisään vai jääkö vajaaksi? Minkälaisessa vireessä on salibandyn/rakkauden professori Mihkal? Paukkuuko molempien myskien rysty pitkästä aikaa samassa laatikossa? Toimiiko Nissin biljardi kuten edelliskierroksella (kauheet tehot)? Osuuko pappa nyt tyhjiin? Yllättäkö rockin` Rantala julmalla siniviivaruoskallaan? Mistä Saariselle tällä kertaa peliasu? Tule ottamaan selvää kuka on kuka Hemmingin halliin sunnuntaina 17.9. klo 11 alkaen. -Kalu Kääkkä-"

Yhteistyössä

OP K-Market Masku Plus Katsastus Fatpipe Adidas Maskun Kalustetalo Lähivakuutus Sportia World Mylly RakennusAulio