06.
Loka
Maskun Cup taival päättyi
"Miesten edustusjoukkueen Ylex Cup taival päättyi eilen Hemmingin Liikuntahallissa pelatussa ottelussa jossa vierasjoukkue Turun Palloseura kukisti maskulaiset 3-10 (0-1, 1-5, 2-4). Helpolla maskulaiset eivät kuitenkaan antautuneet vaan lähes parhaalla joukkueellaan liikkeellä olleet turkulaiset joutuivat tekemään täyden päivä työn maskulaisa vastaan. Etenkin ensimmäinen erä olisi voinut päättyä miten vain sillä maskulaiset tuhrivat tukun hyviä maalipaikkoja TPS:n osuessa kertaalleen. Toisessa erässä TPS kurotti onnistumisillaan karkuun ja kun kolmas eräkään ei tuottanut tarvittaa kiriä maskulaisleirissä matkasivat pisteet ansaitusti Turkuun.
- Eka erä jaksettiin taistella ja paremmalla tuurilla mahdollisuuksia oli vaikka mihin. Toisen erän lamaantuminen ja kolmannen erän hermoilut kuitenkin käänsivät ottelun kokeneemmalle joukkueelle, eikä siinä ole mitään selitettävää. Tänään ei ikävä kyllä nähty terävintä maskua, mutta kyllä täältä vielä tullaan kunhan palikat loksahtavat lopullisesti kohdalleen. Parempi kuitenkin voitti tänään, tuumaili joukkueen kapteeni Tuomas Kaskinen otttelun tauottua.
SBS Masku kiittää taas loistavaa kotiyleisöään jota oli ahtautunut lehtereille yli 200. Tsemppiä myös Tepsille jatkoon Cupissa!"








