28. Loka

Naisten edustuksen pistetili aukesi vihdoinkin

"Naisten edustusjoukkue kohtasi kotihallissaan Maskussa lauantaiaamuna ensimmäiseksi SB Naantalin. Naiset pelasivat tarkkaa peliä ja onnistuivat estämään Naantalilaisten maalinteko yritykset ensimmäisessä erässä. Toiseen erään kun lähdettiin lukemista 0-0. Ote hieman herpaantui ja Naantalilaiset pääsivät lähes heti aloituksen jälkeen laukomaan kohti maalia ja saivat johto aseman 1-0. Ote pysyi Maskulaisilla hieman liian löysänä ja muutamia virheitäkin sattui, joista Naantalilaiset pääsivät aina rokottamaan ja kolmanteen erään lähdettiinkin jo huimasta takaa-ajo asemasta 4-0. Maskulaiset onnistuivat vain kahdesti, kun taas Naantalilaiset onnistuivat neljästi, joten loppulukemiksi kirjattiin 8-2. Päivän viimeisessä pelissä kohtasivat Rupu II ja Masku. Maskulaiset ylsivät pelaamaan sählyä, mutta salibandyyn oli vielä hieman matkaa pelityylillisesti. Kiire oli kova ja unohdettiin kaikki mallikas toiminta, jota sentään joskus on näkynyt. Ensimmäisen maalin teki Rupu, mutta Maskulaiset pitivät silti päänsä pystyssä ja saivat kavennettua 1-1, ennen ensimmäisen erän loppua. Toisessa erässä hienosti pelatussa ylivoimatilanteessa Maskulaiset saivat johtoaseman ja hvmyä alkoi irrota enemmän. Rupu kyllä onnistui karvauksellaan ryöstämään pallon ja saivat vielä kavennettua 2-2. Kolmas erä olikin jo jännittävin, kun taas ylivoima tilanteessa pakki nousi ja sai loistavan syötön ja vastustajan veskari oli ihmeissään, kun pallo upposi selän taa. Vajaan minuutin kuluttua Rupu tuli taas ja sai kavennettua pelin tasalukemiin. Ajassa 42.37 Helka neiti tykitti Päivin loistavasta syötöstä johtomaalin, jonka jälkeen maaleja ei enää tullutkaan ja voitto lukemiksi saatiin 4-3. Kyllä oli Monacossa asuvan päävalmentajankin silmäkulma kostea ja kurkku käheä, kun Maskulaisten naisten pistetili aukesi vihdoinkin. Pelillisesti hän luonnehti asiaa seuraavanlaisesti: aamuinen peli Naantalia vastaan oli kauniimpaa katseltavaa ja siinä tehtiin enemmän töitä, mutta lopputulokset kuitenkin ratkaisevat. Nyt on pistetili auki ja tavoitteena on kartoittaa sitä entistä enemmän. Tästä on hyvä jatkaa. Kaupunkilainen valmentajakin yhtyi päävalmentajan puheisiin. Voittomalja oli siis ansaittu. "

Yhteistyössä

Adidas OP Fatpipe Sportia World Mylly Maskun Kalustetalo Lähivakuutus Plus Katsastus K-Market Masku RakennusAulio