06. Marras

Naisten edustukselle historian ensimmäiset pisteet

"Naisten edustusjoukkue matkasi tänään kauden toiseen turnaukseensa Kokemäelle. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui kotijoukkue KK-V. Kahden tasaisen joukkueen väännössä tuloksena oli historian ensimmäinen piste eli tasapeli luvuin 3-3 (1-1,1-0,1-2). Molemmilla joukkueilla oli ottelussa omat etsikkoaikansa, mutta tiiviin puolustuspelaamisen kautta molemmat joukkueet kartuttivat pistepussiaan tasaisesti. Toisessa ottelussa käytiin tiivis taisto Turun Weikkoja vastaan. Huikean taistelun päätteeksi maskulaiset saivat ensimmäisen voittonsa luvuin 0-1 (0-0,0-0,0-1). Voiton takuuna toimi loistava taistelutahto koko joukkueella sekä maalivahti Erja ""Kipru"" Laaksosen maagiset torjunnat. Taistelujan tauottua päävalmentaja Matti Pullinen totesi joukkueen hyvän kehittymisen tuottavan pikkuhiljaa hedelmää sekä joukkueen taistelutahdon olevan niin hyvin kohdallaan että se korvaa tällä hetkellä pelilliset aukot. Joukkue on asettanut ensimmäisen kautensa tavoitteeksi sijoittumisen lohkon keskikastiin ja tämän päiväisten otteiden ansiosta tavoite on enemmän kuin realistinen. "

Yhteistyössä

OP Plus Katsastus Lähivakuutus Sportia World Mylly Maskun Kalustetalo Fatpipe K-Market Masku Adidas RakennusAulio