02.
Joulu
D-miesten maalikarkelo ei riittänyt
"Jos salibandymatsissa joukkue takoo 11 maalia vastustajan reppuun, niin yleensä silloin pääsee päätösvislauksen jälkeen tuulettamaan voittoa. Mutta ei välttämättä aina: esimerkiksi silloin, jos vastustaja venyttää maaliverkkoa 14 kertaa.
SBS Masku ja vahtolainen Team -17 järjestivät lauantaina Ulvilassa Friitala Sport Centerin nahkantuoksuisella peliareenalla hulppean maalijuhlan. Yllätyksenä runsasmaalinen matsi ei tullut, sillä joukkueet ovat tottuneet keskenään pelaamaan iloista ja hyökkäysvoittoista peliä, jossa tuomari joutuu tuon tuostakin kuskaamaan reikäkuulan keskialoitukseen.
Kun Masku hävisi lokakuussa Vahdolle neljän maalin erolla, niin silloin läiskittiin kimpassa 22 maalia. Ulvilassa laitettiin vähän paremmaksi: pelissä kirjattiin miesmäisesti 25 maalia, jotka jakautuivat vahtolaisten eduksi 11-14. Näin revanssi jäi Maskulta ottamatta.
Maskun alku oli terävä. Välillä johdettiin maalilla ja välillä oltiin maalin tappiolla. Sitten ekan erän loppuun ja toisen erän alkuun tuli synkkä hetki: repsahdus johti pahimmillaan jopa kahdeksan maalin takaa-ajoasemaan. Kun taas päätöserässä pallo kulki äijältä toiselle ja pelinrakentelu toimi jopa silmiä hivelevän kauniisti, niin loppukiri kaunisti loppunumeroita huomattavasti.
Jos pieni jossittelu sallitaan, niin: Maskulta puuttui eri syiden vuoksi osa pelureista, joten kentälle saatiin vain vajaat kaksi kentällistä. Tämä ei ole kuitenkaan selitys tappiolle, vaan Vahto ansaitsi voittonsa.
Toisessa ottelussa oli jo ennakkoon luvassa kylmää kyytiä, kun vastaan asettui TPS Wolvesin kanssa lohkon voitosta kamppaileva FBT Karhut. Tappio tuli maalein 1-13.
Seuraavaksi D-ukot marssivat kentälle tositoimissa lauantaina 16.12. Hemmingissä, kun kotiareenalla vastaan saapastelevat TPS Wolves ja FBT Sharks. Faneille tiedoksi, että peli Tepsiä vastaan alkaa klo 11 ja Sharks tulee samaan kaukaloon klo 16.
Vesku
"








