04. Joulu

Tykit sarjansa kärjessä

"E95 poikien sarjan kärki on todella tiukassa. Tykit ovat olleet johdossa pääsääntöisesti, mutta Hirvensalon Heitto on vahva taistelukumppani. Tykit ovat tällä hetkellä kärjessä ja sekin huippuveskarin Rikun ansiosta. Tykit ovat onnistuneesti laukoneet 91 kertaa kuten HirvHekin, mutta Riku on päästänyt vain 33 kertaa kun Hirvensalon veskari on päästänyt 38 kertaa, joten tiukkaa tekee. Molemmilla on siis plakkarissa pisteitä 17. Molemmat joukkueet ovat päässeet hurraamaan voitosta 8 kertaa ja molemmilla on yksi tasapeli ja yksi tappio. Lauantaina kotihallissaan Tykkipojat kohtasivat aamutuimaan TPS Jetsin. Ennen pelin alkua olivat valmentajakaksikot pyytäneet pistämään tukat hyvin ja takit kiinni. Takkiahan pojilla ei ollut, mutta tukka oli hyvin, kun uutta joukkuekuvaa otettiin. Avoimin mielin ja hieman vetskarit auki lähdettiin ekaan matsiin ja unohdettiinkin syöttelemiset ja haluttiin tehdä yksilösuorituksia. Yksilösuoritukset toki pääsääntöisesti onnistui, mutta pallohan ei liikkunut ihan tykkimäisellä tavalla. Ekan erän jälkeen siirryttiin tauolle tilanteesta 2-0. Toisessa erässä viime turnauksen jäähytykki onnistui maalinteossa ja kolmanteen erään siirryttiin 3-0 johtoasemassa. Mainitsemisen arvoista maalivahdin torjuntaa oli, kun TPS pojat laukoivat ainakin viisi kertaa täysillä ja Riku pysyi täysin notkeana hereillä ja torjunnat olivat erittäin hienoja! Kolmannessa erässä TPS onnistui saamaan Rikun herpaantumaan hetkittäin ja onnistuivat kolme kertaa, mutta Tykit onnistuivatkin laukomaan neljä kertaa, joten TPS Jets kukistettiin lukemin 7-3. Koko peli oli molemmin puolin siistiä, joten jäähy minuutit pysyivät nollissa. Loppupäivän vastustajana oli FBC Turku, joka pienellä, mutta pippurisella joukkueella pystyy tarjoamaan ”takki kiinni” vastusta. Pakkina pelaava Oili, joskus saparopäänäkin pelannut, onnistui laukomaan ensimmäisen maalin ajassa 8.50, joten pelin alku oli varsin tasaista. FBC kylläkin rökitti lähes heti, kun Laiho onnistui vetämään Rikun kaffelle ajassa 9.55. FBC:n kapteeninakin tunnettu Jalonen onnistui uudelleen hieman ennen erän vaihtumista, joten Tykit lähtivät toiseen erään tappioasemasta 2-1. Mitälie sienisoppaa tarjonneet valmentajat, kun Tykit lähtivät toiseen erään hanakasti ja maalinteko tahtoisesti. Molemmista joukkueista, kun oli yksi pojankloppi jäähypenkillä, niin pelattiin 4-4 vastaan ja Maskun Karhulan Juoksija Sakke meni ja tempaisi Juhanan hienosta syötöstä maalin. Hetkeä myöhemmin FBC:n Lehtinen sai Rikun paiskomaan kypäräänsä. Ei tarvinnut Rikun enää paiskoa kypärää, vaan sai pidettyä maalinsa tyhjänä, kun Tykit tekivät töitä toisessa päässä. Laine- Rantanen- Väkiparta- Virtanen ja Suominen siis onnistujina toisessa erässä. Kolmaserä olikin Tykkien hallussa: vetoja tuli paljon ja onnistumisia. Tykit päihittivät kolmannen erän 6-0. Peli päättyi lukemiin 12-3 ja Tykit saivat hymyn kasvoilleen taas kerran. Toimitsijat jaksoivat tehdä kokopäivän pyyteetöntä työtä ja buffetissa oli suolaista ja makeaa, tarjolla koko päivän. Kiitos kaikille turnauksen onnistumisesta! Tehot: Mikko Rantanen 5+3 Olli Lauren 4+1 Saku Suominen 2+1 Niklas Virtanen 2+0 Petteri Nurmi 2+0 Nicklas Laine 1+1 Eetu Väkiparta 1+0 Niko Laine 1+0 Miikka Lehtonen 1+0 Juhana Jäppilä 0+2 Lassi Rautakoura 0+1 Jami Inkinen 0+1 "

Yhteistyössä

Fatpipe Maskun Kalustetalo Adidas Lähivakuutus Sportia World Mylly OP K-Market Masku Plus Katsastus RakennusAulio