08. Joulu

Miesten joukkueessa muutoksia!!

"Miesten edustusjoukkue uudistautuu joulun kynnyksellä, sillä alkukauden Rauman Salbaa (2-div.) edustanut Antti Salo siirtyy miesten edustuksen kirjoihin 14.12.2006 eli hän on jo mukana miesten seuraavassa ottelussa 16.12.2006. Antti joutui jättämään Salban opiskelujen takia opintojen tullessa päätöspuolelle, sillä Antti aloittaa päättötyönsä laatimisen Turun seudulla ja sitä kautta harjoittelu/ottelut Raumalla olisivat käyneet hankalaksi yhtälöksi. Maskulaisille uutinen on tietysti suuri ilonaihe, sillä Antti on tuntuva vahvistus juuri joukkueessa vaivanneeseen sentteripulaan ja täytyy muistaa että Antti pystyy kantamaan vastuuta myös muissa rooleissa. - Tottakai olemme ylpeitä Antin saapumiseen joukkueen rinkiin. Kilpailu joukkueen sisällä kasvaa entisestään ja uskon Antin myös nostavan omilla suorituksillaan joukkueen muiden pelaajien tasoa huomattavasti. Tällä kertaa toisten epäonni oli meidän onni kun Antti joukkueeseen saatiin, totesi tyytyväisen kuuloinen joukkueen kapteeni Tuomas Kaskinen Antin siirrosta kuultuaan. Jos jotain hyvää niin myös jotain pahaakin... Joukkueen nuorisokaartiin kuulunut Janne Hällfors puolestaan jättää joukkueen ja siirtyy Mynämäkeläiseen SBS Wirmoon. Janne edusti miesten edustusjoukkueen lisäksi myös Maskun A- ja B-junioreita. SBS Masku toivottaa Jannelle menestystä valitsemallaan tiellä!!! -SBS Masku tiedoitus-"

Yhteistyössä

RakennusAulio Maskun Kalustetalo Lähivakuutus Fatpipe OP Plus Katsastus Adidas Sportia World Mylly K-Market Masku