25.
Helmi
Edustukselle täysi pistepotti ja lohkovoitto
"Ensimmäiseen peliin Porin Karhut II lähti hakemaan tiukasti kaipaamiansa pisteitä putoamiskamppailuun. Maskulaiset lähtivät peliin kolmella ketjulla, maalissa aloitti Nupa. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja alkuminuuteilla melkein paremmat paikat loi Karhut, mutta vain Nupan kypärä oli kahdenkin vedon tiellä. Pelissä maskulaisista pirteintä peliä esitti Salojen ja Sunan kolmikko, joka pyöritti peliä mallikkaasti ja loi tukun tilanteita porilaispäätyyn. Reilun kuuden minuutin kohdalla syntyy avausmaali, kun hyvän syöttelyn päätteeksi Suna löytää Tuomon maalilta ja tällä on helppo työ siirtää pallo verkkoon. Neljä minuuttia tästä Koski esittää mallikkaan nousun laitaansa pitkin ja saa vedonkin aikaiseksi. Veto pomppii onnekkaasti maalin etukulmaan ja peli 2-0. Ja vielä pari minuuttia ennen erätaukoa Suna tekee Saarisen syötöstä 3-0 ja näissä lukemissa lähdetään erätauolle.
Toiseen erään saadaan kohtuullinen alku kun parin minuutin päästä saadaan vapaalyönti maalin edustalta ja sovitun kuvion päätteeksi Siitonen napauttaa pallon Rantalan syötöstä takayläkköön, 4-0. Viisi minuuttia myöhemmin Santanen lisää johtoa Siitosen syötöstä. Tämän jälkeen tapahtuu taas se mitä ennenkin kohtuullisen johdon ollessa hanskassa unohdetaan oma peli, neppaillaan tai yritetään vaan lisätä omia teholukemia. Näin päästettiin vastustaja taas peliin mukaan, mutta tolppaa lähemmäksi ei Karhut erässä päässyt. Kolmanteen erään siis 5-0 lukemista.
Kolmannen erän alku on sitten sitä, mitä toisen erän loppu oli. Nyt vaan Karhut tekee pari maalia muutaman minuutin sisään merkkausvirheistä. Tämän enempää Karhut eivät kuitenkaan onneksi tee ja muutama minuutti porilaisten toisesta maalista Suvala runnoo maalin edestä pelin 6-2:n Kosken syötöstä. Vielä pelin loppuhetkillä Luoma tarjoaa Santaselle melkein tyhjän maalin ja proffa kiittää ja viimeistelee loppulukemat 7-2. Hyökkäys toimi pelissä kohtalaisesti, mutta puolustuspeli oli välillä hukassa. Nurmisen torjunnat ja Karhujen heikko viimeistely pitivät päästetyt maalit kahdessa. Hyökkäyspäässä oli kyllä paikat useampaankin maaliin. Kaksi pistettä ja hyvä näin. Peliinsä tyytyväisiä voivat olla Nupa ja Suna-Salo-Salo- kentällinen.
Toisen pelin voitolla oli tarjolla runkosarjan voitto kun Ryhti oli kontannut omissa peleissä tarpeeksi. Eriksson joutui rustaamaan kokoonpanoa hiukan kun Saarinen loukkasi nilkkansa. Suna tuli pakin paikalle ja pappa laitettiin Salojen ketjuun. Maalissa jatkoi Nupa. Vastustaja tuli peliin 9 äijällä, mutta tiedettiin fyysiseksi ja rikkovaksi joukkueeksi. Peli lähti liikkeelle tunnustelevasti ja Masku piti palloa ja haki rauhallisesti tekopaikkoja KankSB:n keskittyessä vastaiskuihin. Avausmaalia saatiin odotella erän loppupuolelle, jolloin yksi päivän sankareista, Tero ""modano"" Koski siirsi maskulaiset johtoon Suvalan syötöstä. Sama kenttä oli vielä asialla minuutti ennen erätaukoa, jolloin hyvän kulmavaparin ansiosta Suvala laittaa pallon nuottaan Suojasen syötöstä. Erätauolle numeroissa 2-0.
Toisen erän alkuun maskulaiset haluavat ratkaista pelin ja tekevät puoleen minuuttiin kaksi maalia. Ensin pappa tarjoilee maalin takaa Tuomolle maalineteen, josta ""tolppa"" laittaa pallon verkkoon ja heti seuraavassa vaihdossa Santanen niittaa Siitosen syötöstä pelin 4-0:n. Erän lopulla KankSB saa kuparisensa rikki kun pakin paikalta tulee tarkka yläkulmalaukaus, jolle Nupakaan ei mahda mitään. Erätauolle lukemista 4-1.
Kolmas erä alkaa mahdollisimman huonosti kun 7 sekunnin pelin jälkeen sama yläkulma soi maskulaisverkossa. Seuraavaksi Siitonen ottaa kaksi minuuttia, mutta Kankin ylivoima ei saa mitään aikaiseksi ja juuri jäähyn loppuessa Tuomo ja kankaanpääläinen ottavat nahistelusta kakkoset. Näidenkään jäähyjen aikana ei tapahdu mitään erikoista, mutta heti jäähyjen loppumisen jälkeen Santanen tällää Siitosen syötöstä pallon yläkulmaan, 5-2. Pari minuuttia tästä Suojanen syöttää poikkikentän Koskelle, joka naatiskelee pallon maalin etuyläkulmaan, 6-2. Seuraavaksi maskulaiset pääsevät kokeilemaan ylivoimaansa ja hyvinhän se toimii kun Rantalan passista Siitonen näpäyttää etukulmaan lukemiksi 7-2. Seuraavassa vaihdossa kolisee heti omissa kun maalin edestä vastustaja sutii tilanteeksi 7-3. Kerran vielä päästään ylivoimalle ottelun loppuhetkillä ja Koski-Suvala-Suojanen- ketjun ylivoima toimii kun Suvala päättää tintata keskisektorista byyrin Aittalan toimiessa syöttäjänä. Vielä ottelun viime sekunneilla Santanen tarjoaa takakulmalle ""cowboy""-Luomalle, jonka pommi pomppii verkon perukoille, loppulukemat 9-3. Tässä pelissä toimi taas puolustus Nupan johdolla, hyökkäys ei ollut ihan samalla tasolla kuin eka pelissä. Toisen pelin onnistujiin voidaan nimetä jälleen Nupa, Koski-Suojanen-Suvala, sekä Santanen-Siitonen-Luoma ja koko puolustuskuusikko. Joka tapauksessa runkosarjan voitto varmistui ja viimeiseen turnaukseen lähdetään laittamaan peliä karsintakuntoon ja tottakai jatkamaan tappiottomien pelien sarjaa, lukema on tällä hetkellä 15. Hienoa työtä äijät!
t: Kalu-Kääkkä
ps. Ja sen koko matkan kestäneen hold'em-session voiton korjasi dramaattisten vaiheiden jälkeen Tommi, takapenkki onnittelee (paitsi Klasu)
Tilastot
SBS Masku- FBT Karhut II 7-2
6.28 1-0 T.Salo (Suna)
10.09 2-0 Koski
12.59 3-0 Suna (Saarinen)
17.21 4-0 Siitonen (Rantala)
22.40 5-0 Santanen (Siitonen)
31.56 5-1 Rimpelä (Nylund)
33.49 5-2 Nylund (Rimpelä)
35.17 6-2 Suvala (Koski)
44.25 7-2 Santanen (Luoma)
jäähyt Karhut 1x2min
SBS Masku- KankSB 9-3
12.10 1-0 Koski (Suvala)
14.07 2-0 Suvala (Suojanen)
21.28 3-0 T.Salo (Naumanen)
21.52 4-0 Santanen (Siitonen)
27.23 4-1 Lång (Pasanen)
30.07 4-2 Antila (Vuosjoki)
38.00 5-2 Santanen (Siitonen)
39.55 6-2 Koski (Suojanen)
42.15 7-2 Siitonen (Rantala) yv.
42.23 7-3 Haapala (Antila)
43.43 8-3 Suvala (Aittala) yv.
44.56 9-3 Luoma (Santanen)
jäähyt Masku 2x2min, KankSB 3x2min"








