18.
Maalis
Tytöt Tepsi-tasurilla sarjakolmoseksi
"SBS Maskun C-tyttöjen sarjakausi päättyi lauantaina komeasti Turun Salibandyareenalla. SM-loppukahinoihin lähtevä TPS:n 91-joukkue joutui tyytymään Jellonia vastaan tasapeliin maalein 1-1. Tulos merkitsi sitä, että SBS Masku nappasi vuotta vanhempien sarjassa kunniakkaasti kolmannen sijan.
Samalla Masku pyytää mitä nöyrimmästi anteeksi sitä, että tasapeli vei suurimman mielenkiinnon pelipäivän pääkamppailusta, jossa sarjan kärkikaksikon TPS:n ja SB Naantalin piti ratkaista lohkovoiton kohtalo. Kun Masku nappasi pinnan Tepsiltä, lohkon ykköspaikka varmistui Naantalille jo ennen päivän huippumatsia.
Tässä vaiheessa SBS Masku toivottaa onnea SM-loppupeleihin tasapuolisesti sekä Naantalille että Tepsille. Pitäkää varsinaissuomalaisen tyttösalibandyn lippua korkealla ja tuokaa vaikka SM-mitaleja näytille kevään Jellona-turnaukseen.
Totuuden nimissä on todettava, että Tepsi-matsissa turuttaret hallitsivat kenttätapahtumia. Pyöritys oli kuitenkin tehotonta eikä Maskun maalille ihan liukuhihnatahtia tilanteita syntynyt. Kuvaavaa oli se, että kuuden ylivoimaminuutin aikana TPS sai Maskun maalia kohti noin nolla laukausta. Tosin vielä oudompia ylivoimakuvioita esitti Masku ainoan TPS-rangaistuksen aikana: maalia on hankala tehdä, jos vastustaja pitää alivoimalla palloa hallussaan kaksi minuuttia.
TPS siirtyi ottelussa johtoon, kun toista erää oli pelattu 16 sekuntia. Kun Maskun puolustus ei saanut purettua tilannetta oman maalinsa tuntumassa, tepsitär pääsi lyömään komean näköisesti, mutta hivenen tuurinkin avustamana pomppivan pallon rystypuolelta verkkoon.
Jellona-kauden yksi makoisimmista maaleista syntyi runsaat kahdeksan minuuttia ennen loppua. Tilanne on pakko ottaa taas hidastettuna: Valpperin kingi vääntää kulmassa Tepsin pelurin kanssa, voittaa pallon, luo älykatseen pelikentän tapahtumiin, huomaa joukkuetoverinsa maalin edustalla, lähettää syötön Riakkotien Tommi-rinsessalle, joka ensin tähtäilee, sihtailee, tsuumailee ja vielä aikansa kuluksi äyskäröi vettä kirkkaampaa, ennen kuin sijoittaa pallon millimetrintarkasti keskelle maalia. Sen jälkeen touhu olikin fanikatsomossa ja vaihtopenkillä pelkkää älämölöä.
Loppuminuutit olivat täynnä dramatiikkaa. Ensin maskulaisveto avopaikasta heilutti maaliverkkoa väärältä puolelta, sitten Masku jätti käyttämättä ratkaisupaikan rankkarissa ja sen jälkeen Tepsille tarjottiin voittoa, kun liiallinen pelaajamäärä kentällä toi kahden minuutin rangaistuksen. Kolmen vartin urhoollinen puolustuspelaaminen kesti kuitenkin loppuun saakka.
Jos päättyi peli tasan, niin tasan menivät myös melkein maalit. TPS osui kerran tolppaan ja Masku vieritti kertaalleen pallon turkulaisten maaliviivalle.
Päivän ensimmäisessä ottelussa Masku pyöritti SBS Porin nurin maalein 11-0. Ilahduttavaa oli se, että peräti seitsemän peluria sai nimensä maalintekotilastoon ja kaikkiaan 11 tytölle merkattiin tehopinnoja. Mainitaan nyt sen verran, että Ruokosuon rääpäle pelasi kuin jätkät ja hattutemppuili kolme maalia liruilla ja lämäreillä. Eli ei muuta kuin pipoa virkkaamaan, kuten asian ilmaisisi Vuorenpään tuanoi-Mertaranta, jos käsiinsä mikrofonin saisi.
Vaikka Jellonien sarjakausi päättyi, niin reikäpalloa rääkätään vielä tosimielellä koko kevään ajan. Tähtäin on nyt kansainvälisessä Jellona-turnauksessa, joka pelataan lauantaina 28.4. Hemmingin liikuntahallissa Maskussa.
Vesku"








