25.
Maalis
MIEHET KAKKOSDIVARIIN!!!!
"Lauantai-iltapäivän ottelu tarjosi kunnon urheiludraamaa Hemmingissä, kun miesten edustus lunasti monen vuoden työn jälkeen paikkansa ensi kauden kakkosdivariin. Ottelun lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset, kun pitkäaikaispotilaiden lisäksi kokoonpanosta joutuivat jäämään pois myös molemmat Salon veljekset. Nurminen aloitti maalissa ja peliin lähdettiin kolmella hyökkäysketjulla ja kahdella pakkiparilla. Salolaisiltakin puuttui liuta pelimiehiä eivätkä saaneet kokoon kuin kaksi kentällistä. Ensimmäinen erä oli varovaista palloilua ilman maaleja vaikka paikkoja oli molemmilla, maskulaisilla muutama enemmän. Vedot vain menivät päin maalivahtia tai ohi maalin. Parhaimmat maalipaikat siunaantuivat Sunalle ja Koskelle, tuloksetta.
Toinen erä jatkui samalla kaavalla. Salolaisetkin alkoivat päästä peliin paremmin mukaan ja pyörittikin välillä vaarallisesti maskulaispäädyssä. Maskulaisten parhaat paikat tulivat saloilaispakkien hasardiavauksista, joista päästiin muutaman kerran hyviin vastaiskuihin. Maalinteon aloitti kuitenkin SalPa, kun hieman laiskan merkkauspelin ansiosta Salpa-pelaaja pääsee hyvään vetosektoriin ja tällää pallon takakulmaan vajaan kymmenen minuutin kohdalla. Tästä maskulaiset eivät kuitenkaan hätkähdä ja kolmen minuutin päästä salolaismaalilla käydään miekkailukisat, jonka voittajana häärii professori-Santanen ja huitaisee pallon reppuun Siitosen syötöstä. Erässä päästään myös kokeilemaan ylivoimaa, mutta vielä tällä kertaa se jää tehottomaksi. Toinen erä päättyy lukemissa 1-1.
Kolmas erä alkaa maskulaisittain huonosti, kun viiden minuutin pelin jälkeen salolaiset ovat karanneet kahden maalin johtoon. Minuutti salolaisten kolmannen maalin jälkeen Masku kulmasta vapaalyönnin ja pappa syöttää pallon nopeasti Sunalle, jonka pyssy laulaa tehokkaasti etuyläkulmaan ja maskulaiset ovat jälleen pelissä mukana. Tämän jälkeen tilanteita syntyy harvakseltaan molempiin päihin mutta maalirautoja lähemmäksi eivät maskulaiset pääse. Kun peliä on jäljellä vajaa kaksi minuuttia, saa SalPa-pelaaja jäähyn mailaan lyömisestä. Eriksson laittaa yv-kentän kehiin ja ottaa Nupan maalilta pois. Vapaa-lyönti on saloilaismaalin edestä. Pallon taakse asettuu Rantala, viereen Suna ja toiselle puolelle hiippailee Santanen. Rantala siirtää Sunalle, joka rauhallisesti jakaa poikittain proffalle, joka tyylikkäästi tinttaa pallon reppuun ja tasoitus on tosiasia! Hieno nousu pelin loppuhetkillä. Seuraa 10 minuutin jatkoaika. Jatkoaikaa ehditään tahkota runsaat seitsemän minuuttia, kun Siitonen hankkii saloilaispelaajalle jäähyn estämisestä. Yv-kenttä pyörittää vähän aikaa peliä, kunnes Rantala (pöytäkirjaan Santanen) syöttää Siitoselle laitaan ja ""Jorma"" sivaltaa tutuksi tulleella tavalla Maskun ensi kaudeksi kakkoseen etuyläkulmavedollaan! Joukkue saa vihdoinkin ansaitsemansa palkinnon ja tuuletukset ja huudot on senmukaiset. Paremmin ei voi kautta päättää, kuin jatkoaikavoittoon ja nousuun. Pelin tähdet olivat ehdottomasti ratkaisun laukonut Siitonen, kahden maalin Santanen ja Suna, mutta ennen kaikkea kiitokset koko joukkueelle! Kiitoksia kotiyleisölle, kannustus oli mahtavaa! Juhlat olivat railakkaat ja saavat jatkua vielä jonkin aikaa. Heräsipä joku jopa Helsingistä...
Ensi kaudella uudet kujeet ja entistä kovemmat äijät. Kiitos!
Kaluttu Kääkkä
tilastot:
SBS Masku - SalPa 4-3 ja.
24.54 0-1 Vastustaja
27.44 1-1 Santanen Mikael (Siitonen Jussi)
33.00 1-2 Vastustaja
34.49 1-3 Vastustaja
35.42 2-3 Suna Tomi(Naumanen Jani)
43.28 3-3 Santanen Mikael (Suna Tomi)
53.15 4-3 Siitonen Jussi (Rantala Lauri)
Jäähyt: Masku 0 min, SalPa 6 min"








