27.
Maalis
V-S Sanomat: SBS Masku kipusi kiipelistä kakkoseen
"Kymmenen minuutin jatkoaikaa oli pelattu tarkalleen 8.15, kun Hemmingin liikuntahallin katsomot täyttänyt yleisö sai lauantaina aihetta mylvintään Maskussa. SBS Maskun jatkoaikamaali merkitsi sitä, että jo parina kautena salibandyn kakkosdivisioonan portteja kolkutellut kotijoukkue pääsi hyvästelemään kolmostason riehakkaissa tunnelmissa. Masku nousi takaa-ajoasemasta Salon Palloilijoiden rinnalle varsinaisen peliajan loppuhetkillä. Kun rankkarikisa näytti jo todennäköiseltä, Masku rokotti jatkoajalla salolaispelaajan jäähyn aikana. Maskulaisten nousu sarjaporrasta ylemmäs sinetöityi maalein 4-3.
Maaliton avauserä oli molemmilta varovaisen tarkkaa pallottelua. Tilanteilla ei päästy kummassakaan päässä herkuttelemaan. Ottelun ensimmäinen maali syntyi vasta, kun toista erää oli tahittu kymmenisen minuuttia. Antti Nurmisen kaukoveto vei salolaiset johtoon. Masku tasoitti kolme minuuttia myöhemmin, kun tilanne pelattiin loppuun saakka maalivahdin puolittaisen torjunnan jälkeen. Jussi Siitonen syötti ja Mikael Santanen maalasi. Kolmannen erän alku oli maskulaisittain murheellinen. Ensin Jesse Kuusiston ovela kääntölaukaus upposi verkkoon ja sitten Antti Nurmisen lämäri puolikentästä heilutti turhan helposti maskulaismaalia. Pelissä oli jo ratkaisun makua. Masku pystyi kuitenkin kavennukseen heti Salon kolmannen maalin jälkeen, kun Tomi Suna tälläsi Jani Naumasen vaparisyötön suoraan sisään. Otteluaikaa oli jäljellä vain puolitoista minuuttia, kun SalPa-mies joutui jäähypenkille. Masku otti molarin pois kentältä ja lähti metsästämään tasoitusta kuudella neljää vastaan. Jäähyä kului vaivaiset kolme sekuntia, kun Santanen viimeisteli komean vaparikuvion jälkeen Sunan syötöstä.
Jatkoaika näytti pitkään pelkältä rankkarikisan verryttelyltä. Maskulle tyrkytettiin kuitenkin ratkaisupaikkaa, kun Salon mies komennettiin jäähyjakkaralle kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Ylivoimakentällinen jauhoi minuutin verran, kunnes Jussi Siitonen nousi ottelun sankariksi viimeistelemällä äkkikuolemamaalin Mikael Santasen syötöstä.
Kepeissä tärinää
Maskun pelaaja-valmentaja Tuomo Salo myönsi, että matsin tärkeys näkyi pelaajien otteissa.
– Tuskallisesti voitto tuli. Keppi tärisi, tossu ei kunnolla liikkunut ja laukauksetkin jäivät vaatimattomiksi. Paikkoja oli, mutta sisään ei saatu. Tämä ei ollut meiltä huippupeli. Se kuitenkin tuli, mitä tältä kaudelta lähdettiin hakemaan, Salo totesi.
Masku hävisi sarjakaudella vain syksyn avauspelin. Sen jälkeen joukkue rymisteli lopulta selvään lohkovoittoon.
– Kyllä tällä joukkueella pärjää myös kakkosessa. Silti vahvistuksia etsitään kevään aikana.
Myös valmennuskuvioihin tulee todennäköisesti muutoksia, sillä Salo ei ole innostunut jatkamaan pelaajan ja valmentajan kaksoisroolissa.
Myös joukkueen kapteeni Tuomas Kaskinen uskoo menestysmahdollisuuksiin kakkosdivarissa.
– Joukkueen puolesta haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tähän hommaan uskoneet ja jotka ovat joukkueen takana seisseet. Myös hieno kotiyleisö ansaitsee kiitokset, Kaskinen kehaisi.
Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä
"








