26.
Huhti
Jellona-turnauksessa mitalisteja ja kyssäreitä
"Ennakkoarvelut Maskussa pelattavan C-tyttöjen Jellona-turnauksen kovasta tasosta eivät ole enää pelkkiä arveluja, vaan silkkaa faktaa. Mukana on tämän kauden neljästä parhaasta suomalaisesta joukkueesta peräti kolme: SM-hopeamitalisti SB Naantali, pronssia voittanut vantaalainen M-Team ja neljänneksi sijoittunut Turun Palloseura.
Kansainvälisyyttä neljännen kerran pelattavaan turnaukseen tuo ruotsalainen Hagunda IF. välkommen vaan. Kun listaan lisätään vielä viime vuoden voittoa puolustava Lohjan Salibandy, Sisä-Suomen yläsarjalaiset Suodenniemen Urheilijat ja Nokian Palloseura sekä kotijoukkueen SBS Maskun muriseva Jellona-lauma, nuo sinivalkoiset smurffiineidot, niin kasassa on kahdeksan joukkueellista tasokasta tyttösählyä.
Mutta jälleen kerran Jellona-joukkueen ympärillä leijuu ennen turnausta tuhti määrä kyssäreitä.
Herättääkö kissa Peppiinan ajoissa pelipaikalle vai vaivaako aamuväsy? Hokaako lavattoman mailan ammattilainen Melina lapamaila kädessään joukkuekavereissaan uusia eläinhahmoja? Pelaako Jasmin kuin jätkät ja kostaa tammikuun tapahtumat ja samalla Päivärinnan tapauksen heittelemällä ulkomaalaisia yli laidan? Saadaanko kipeä-ääninen joukkueen hauis Sane päiväksi pois skootterin selästä jo pelkästään yleisen liikenneturvallisuuden vuoksi? Nuljauttaako Niina nilkkoja vai niistääkö nuhaa näppeihinsä? Meneekö Laura ranteet rutisten ja isältään perimiensä geenien vauhdittamana sekaisin sokerista? Kiusaako Jenna yksiöidensä yläkulmissa viihtyviä isoäitejä paiskomalla reikäisiä palloja viattomien vanhusten asuntoihin? Kestääkö Susannan hermo luvunlaskua parijonossa ilman nykynuorison suosikkisanojen lausahtelua? Onko Emmilotalla sukassa reikä vai aukko, onko hanskassa haamua? Kiertääkö Mäksmäen maradoona Saara futispalloa siinä joutessaan pomputellen Mynämäen kautta? Onko joukkueen älykköblondeille turhaan organisoitua pelitapaa selittävän Liisan kartalla Porvoo Oulun naapurikaupunki? Joutuuko kaupunkilaisjärkeään käyttävä ja Raision liikennevaloissa päin vihreää spurttaava väkivaltapelaaja Jatta häpeämään pikkusiskonsa ujoutta? Keikauttaako nokkanappi Josefinan peliasennon epätasapainoon vai vaikuttaako läväri pukuhuonekommentointiin? Esitteleekö Hanna toispuolipolvitukiterrierille tyypillisiä rotuominaisuuksia? Äyskäröikö syöttökone Emmi vettä kirkkaampaa samaan tapaan kuin matikan tunneilla ja skootterin kyydissä? Pukeeko Ilona nutun nurinpäin vai väärinpäin, onko liimanäppihanska haisteltu torjuntavireeseen? Rustaako Valpperin taapermanni Marika herkkiä runoja metsän eläimistä ja niiden jätöksistä? Vääntääkö jojon puhetapaa hihittelevä käsipalloilija Jonna Topoisten kummallista kikattavaa pinkniivimurretta?
Mutta ei tässä vielä kaikki. Ovatko valmentajat taas raivohauskoja? Vieläkö sählypallon pyöreys yllättää? Onko peli peliä vai onko peli kenties peliä tai ehkä peli saattaa sittenkin olla peliä? Vieläkö Ruotsi-reissun aikaero rassaa? Aiheuttaako lentopelko yhä hysteriakohtauksia? Löytääkö monikielinen rulettaja-Juha Hemminkiin vai onko kartta väärinpäin? Läiskiikö Matti (Vaahdon Tuiske) pienillä karvattomilla kätösillään hallirakenteita hajalle? Joko patteritapsa-Hannu on löytänyt pöksynsä vai vieläkö housuitta kulkee valmennusguru-ukko?
Eikä vielä tässäkään kaikki. Mitä Humikkalan deejii Raaka-Arska tällä kerralla löytää kokoelmistaan vai löytääkö mitään heviletti silmillään? Soiko hallissa väkivaltamusiikki? Vinkuuko vinyyli, soiko savikiekko, suriseeko seedee, suhiseeko seekasetti? Mitä nyt mahtuu Lauantain toivotut -listalle? Änkeääkö viisari ulos desibelimittarista?
Vinkiksi: älkää jääkö kotisohvalle miettimään näitä kysymyksiä, vaan tulkaa paikan päälle etsimään vastauksia. Nämä jutut ovat seuraavan viikon Seiskassa jo vanhaa kamaa.
Jellona-turnaus pelataan Hemmingissä lauantaina 28.4. kello 9-20. Otteluohjelma löytyy SBS Maskun kotisivujen Turnaukset-osiosta.
Vesku
PS. SBS Maskun valmentajien ja jojon turnausmotto kuuluu laulu- ja soitinyhtye Apulantaa siteeraten: ""Viisaus ei asu meissä / ei rankaisu muuta tietämme / luopumaan ei suostuta / edes tyhmyydestämme"". Että näillä eväillä ylväästi eteenpäin."








