08.
Syys
Tiukkaa taistelu Hemmingissä, P-92-93 kotiturnauksessaan
"Yksi voitto ja kaksi tappiota olivat tuloksena SBS Maskun 92-93 poikien tämän syksyn ensimmäisestä kotiturnauksesta. Maskulaisten osalta turnaus lähti liikkeelle reilulla tappiolla FBC -92 joukkueelle. Numerot taululla olivat pelin lopussa 7-1. Tappioon saattoi olla syynä hieman liian hyökkäysvoittoinen pelityyli. Pelissä oli kuitenkin ajoittain näkyvissä erittäin hyviäkin otteita. Palloa ei kuitenkaan selvistäkään maalipaikoista maaliin saatu.
Toinen peli USB-93 joukkuetta vastaan alkoi aika tasaisesti, kunnes Uusikaupunki karkasi numeroin 5-2 selvään johtoon. Toisella erätauolla selvennettiin SBS:n pelaajien rooleja, tiukennettiin puolustusta ja kolmannessa erässä noustiin sitten huimalla loppukirillä selvään 8-6 voittoon.
Kolmannessa pelissä kohdattiin SBS Lieto -93. Peli eteni melko tasaisena kolmanteen erään saakka, SBS Maskun johtaessa 2-1. Lieto tasoitti ja meni 3-2 johtoon. Pari minuuttia ennen erän loppua Jyri otettiin pois maalilta ja kuudes kenttäpelaaja tuli kentälle. Ei kulunut kauakaan, kun Liedon maaliverkko heilui. Maali kuitenkin hylättiin, koska SBS:n maalivahti oli pois varsinaiselta vaihtolaueelta. Masku sai jäähyn, mutta Jyri pysyi edelleen pois kentältä ja Masku pelasi viidellä kenttäpelaajalla. Jälleen Liedon maaliverkko soi, mutta valitettavasti laukaus lähti juuri sillä hetkellä, kun ottelun loppusummeri soi.
Joukkue osoitti erityisesti kahdessa viimeisessä pelissä erinomaista taistelua, josta kokemuksesta on varmasti vielä hyötyä kauden jatkopeleissä. Näitä pelejä varten koko joukkue valmentajaa myöten oppi myös sääntöjen muistamisen tärkeyden.
Ottelutulokset:
SBS Masku - FBC 92 1-7
SBS Lieto 93- USB 93 4-5
FBC 92 - SBS Lieto 14-3
USB 93- FBC-92 7-9
USB 93 - SBS Masku 6-8
SBS Masku - SBS Lieto 2-3"








