29. Syys

Lammaslauma Mynämäellä

"Edustus lähti Wirmo-peliin kolmella täydellä kentällä, maalissa aloitti T.Rainio. Ennen peliä painotettiin tarkkaa oman pään peliä, paljon laukauksia ja Wirmon tehokaksikon Niemi-Vuorela merkkaamista. Ja hyvin alkoi...Vajaa puoli minuuttia kellossa kun Niemi saa kulmassa pallon ja pienen kärkikynän saattelemana kävelee maalin eteen ja peli 1-0. Ei näin. Tämän jälkeenkin Wirmo loi vaarallisia paikkoja ja maskulaiset hävisivät kaksinkamppailut ja syötöt eivät löytäneet omia. Pikkuhiljaa maskulaisetkin saivat luotua muutamia tekopaikkoja Wirmon päätyyn, mutta laukaukset menivät seinille tai päin maalivahtia. Paras mahdollisuus tasoitukseen tuli erän puolessa välissä kun Wirmolta joutui kaksi äijää lyhyen ajan sisällä jäähylle. Maskun ylivoima jäi kuitenkin tehottomaksi, kun vedot menivät ohi ja yli eikä reboundeistakaan saatu palloa häkkiin. Pieni kaukalo teki pelistä erittäin fyysistä ja rikkonaista ja tuomareillakin oli vaikeuksia vihellystensä kanssa. Hyvin tuomarit kuitenkin homman klaarasivat. Ensimmäisen erän lopulla Wirmo pääsee rankaisemaan vielä toistamiseen kun Vuorelan kuti löytää tarkasti tiensä maalin etuyläkulmaan. Erätauolle siis Wirmon 2-0 johdossa. Toiseen erään saatiin sitten taas huono alku kun laidat päättivät avustaa kotijoukkuetta. Vuorio yrittää syöttää maalin takaa Klasulle, mutta pallo ottaa ihme kimmokkeen jostain ja menee suoraan maalin eteen Pullisen lapaan, joka vie Wirmon 3-0 johtoon helposti. Heti tämän jälkeen Masku pääsee jälleen ylivoimalle, mutta Wirmo on se joka rankaisee melkein heti. Kulmasta keskelle yritetty syöttö katkaistaan ja Kivilä pääsee keskeltä maskulaispuolustusta viemään joukkueensa helposti 4-0 johtoon. Seuraavassa vaihdossa Masku avaa maalitilin kun Klasun vedon iskee reboundista verkkoon Pappa. Tämän jälkeen maskulaisilla on hyvä etsikkoaika joka kuitenkin hetkellisesti kuihtuu tyhmään hyökkäyspään jäähyyn. Wirmo ei kuitenkaan ylivoimalla onnistu ja pian tämän jälkeen maskulaisten kulmavaparin seurauksena ""Scofield""-Kostamo syöttää Aittalalle, joka tinttaa kavennuksen 4-2:n. Heti seuraavassa vaihdossa Wirmo kuittaa, kun Niemi vie vapaalyönnistä huonon peiton seurauksena joukkueensa 5-2 johtoon. Erän lopulla nähdään vielä jäähysuma, kun kaksi maskulaista ja yksi Wirmolainen istuvat vähän väliä penkillä. Wirmo ei kuitenkaan ylivoimalla onnistu ja toiselle erätauolle mennään 5-2-lukemista. Kolmanteen erään tulee vielä taisteleva Masku ja erän alkuun saadaankin hyvä draivi päälle. Tämän draivin kuitenkin tappaa kukas muu kuin Niemi, keskialueen pallonmenetyksen jälkeen pääsee nautiskelemaan tyhjiin Vuorelan syötöstä. Masku ei kuitenkaan luovuta vaan Ana tuo Maskun peliin mukaan hienolla vedolla maalin kattoon. 5 minuuttia tästä Santanen tuo maskulaiset kahden maalin päähän rystyroikullaan. Valitettavasti kiri jää tähän sillä Rainiolle tulee musta minuutti, kun ensin Peltola tekee helposti vanhanaikaisen ja kymmenen sekunnin päästä Kivilän löysä veto alakulmaan uppoaa helposti. Tässä vaiheessa maaliin astelee Samu. Loppupeli menee pelaillessa ja muutama maalikin nähdään. Ensin Wirmon Seikola iskee löysän puolustuksen seurauksena luvut 9-4:n. Maskulaiset saavat vielä muutaman lohdutusmaalin aikaiseksi kun ensin Kosken komea veto löytää maalin yläkulman Vuorion syötöstä ja vielä loppuhetkillä Santanen tekee illan toisen ""Leka""-Niemisen hyvästä passista. 9-6 ja homma taputeltu. Joukkue näytti tänään siltä kuin olisi junnuja pelannut äijiä vastaan. Kaksinkamppailuissa molemmissa päissä oltiin liian pehmeitä ja liian monesti jätettiin peli kesken ja odotettiin että tuomarin pilli olisi soinut. Wirmo halusi tänään voittoa, maskulaiset eivät. Lisäksi Wirmo käytti kotiareenansa edut erittäin hyvin hyödyksi ja etenkin ""Nemo""-Niemi oli liian liukas maskulaispuolustukselle. Jos jotain hyvää pelistä hakee niin jaksettiin yrittää loppuun asti ja hiukan kaunisteltua loppunumeroita. Myös alivoima onnistui päästämättä maaliakaan. Kovuutta kaivataan lisää ja tämä oli hyvä oppitunti siitä miten tila ja aika on kortilla kun äijään mennään kiinni. Samanlaista on tarjolla ensi perjantaina Säkylässä Kakon vieraana. Ottelun parhaina palkittiin Wirmosta Janne Niemi ja Maskusta Antti Salo. Uutta matoa koukkuun vaan ja paremmalla asenteella sekä treeneissä että seuraavissa peleissä. Kalu-Kääkkä"

Yhteistyössä

OP Fatpipe Maskun Kalustetalo K-Market Masku Adidas Sportia World Mylly RakennusAulio Lähivakuutus Plus Katsastus