01.
Loka
Naisten edustus avasi kautensa
"Naisten joukkue avasi sarjakautensa matkustamalla Ahvenanmaalle, jossa vastassa oli kolmoseen noussut VÅSC. Paikalla ollut vapaatoimittaja päivitti pelipäiväkirjaansa näin:
Pelillisesti ihan ok kauden avaus. Pari erää tasaista vääntämistä, vetoja sekä maalipaikkoja molemmilla, mitään varsinaisia vaaratilanteita ei kummallakaan joukkueella ollut, maalivahdit olemmissa päissä pelasivat loistavasti.
Ottelu alkoi vastustajan vetäytyessä passiiviseen 1-2-2 puolustukseen, eivät juuri ottelun alussa karvanneet, paitsi ykköskentän vaihdoilla. Tehden
maalinedustan todella ahtaaksi paikaksi, vastaavasti Maskun ohjauspeli
keskialueella tuotti tulosta puolustuspäässä.
Kolmas erä oli haparointia ensin molemmilta, 1.24 helähti omissa, omasta vaihtovirheestä vastustaja käänsi pelin nopeasti 5-3 vastahyökkäykseen, veskari torjui ekan edon ja pallo jäi pyörimään maalin eteen, josta saarelaiset saivat sen sohaistua maaliin. Loppupelissä saarelaiset nostivat kärkikarvaajan ylemmäs sumputtaen samalla oman maalinedustan. Erän puolessavälissä Masku sai ylivoimatilanteen, josta ei jälkipolville jää paljon kerrottavaa.
Viimeinen neljännes meni saarelaisten vain purkaessa peliä, maalivahti otettiin pois viimeisellä minuutilla, muutama vetopaikka saatiin luotua, toki saarelaiset puolustivat tilanteessa hyvin.
Plussat: kaksinkamppailu voitot, laukaisupaikkojen luominen, ohjauspeli keskialueella, maalivahti peli.
Miinukset: laukausten laatu, pelin avauksen/kääntämisen hitaus, pallo varmuus.
PS. Viime kaudesta ollaan menty pelillisesti eteenpäin, tehoja+asennetta vielä kaivataan.
laukaukset:
VÅSC 5-10-8=23
SBS MASKU 7-10-4=21
torjunnat:
VÅSC 3-5-0=8
SBS MASKU 3-6-5=14
Vapaatoimittaja"








