05. Loka

Edustus Karhukoplan vieraaksi

"Miesten kauden kolmas ottelu vie joukkueen Säkylän minilootaan ja odotettavissa on jälleen enemmän sählyä kuin salibandyä. Edellinen peli Wirmoa vastaan pienessä lootassa ei ollut kaunista katseltavaa, mutta toivottavasti tällä kertaa nähdään huomattavasti taistelevampi maskulaisryhmä. Joukkueet kohtasivat aiemmin kaudella Masku Cupissa ja peli päättyi maskulaisten reiluun voittoon. Tuohon tulokseen on kuitenkin turha tuijottaa, nyt pelataan eri pelejä ja eri areenalla. Kako on aloittanut kauden kotivoitolla Wirmosta ja reilulla vierastappiolla SalPalle. Kotonaan joukkue on kuitenkin vaikeasti lyötävissä. Suurimman takaiskun Kako koki jo ennen kauden alkua kun edelliskausien pistelinko Timoska joutui jättämään kentät polvivamman takia. Maskulaiset pääsevät peliin jälleen täydellä miehistöllä lukuunottamattaex-kapu Kaskista joka korjailee edelleen selkäänsä. Madonluvut on nyt edellisen pelin osalta on pidetty ja katseet käännetty kohti seuraavia koitoksia. Avainasia perjantain pelissä tulee olemaan fyysisyys ja puolustuksen pitäminen. Maalikarkeloissa jäädään todennäköisesti kakkoseksi, joten puolustuksen kautta jätkät. Kentällisiä on myös rukattu hieman uusiksi joten saa nähdä herätteleekö tämä joukkuetta. Onnistuuko professorin vedonlyönti vai viekö Suna pidemmän korren? Joko Saha saa hanat auki? Pääseekö Piispa irti? Ja ennen kaikkea pystyykö Masku ryöväämään Karhu(t)koplalta pisteet kotiin? Se nähdään perjantaina Säkylähallissa klo 19 alkaen. Kalu-Kääkkä"

Yhteistyössä

Fatpipe Plus Katsastus RakennusAulio K-Market Masku Maskun Kalustetalo Lähivakuutus Sportia World Mylly Adidas OP