20.
Loka
Naisille niukat tappiot Turusta
"SBS Masku-TuWe 2-3
Ensimmäinen erä pelattiin ihmetellen ja löysäillen. Toiseen erään lähdettiin 0-2 tappioasemasta, josta viimein Maskun mimmitkin tajusivat että nythän sarjapeli käynnissä… Toisen erän alussa Helka istui turhan kahden minuutin rangaistuksen, mutta joukkue taisteli hyvin alivoimalla. Tuwen jäähyn aikana Masku rokotti ja ylivoiman viimeisellä sekunnilla Päksä antoi upean poikkisyötön, josta Helka onnistui ampumaan kavennusmaalin. Porukka syttyi hetkellisesti peliin mukaan ja tiukkoja vääntöjä käytiinkin kunnes kolmannessa erässä havaittiin pieniä uupumuksen merkkejä. Viimeisessä erässä kärsittiin vielä 5 minuutin rangaistus hentun ”mailaniskusta” mukamas vastustajan päähän?!?! Vastustaja säilytti kuitenkin päänahkansa ja teki kauniin 3-1 johtomaalin. Pelin lopussa kenttäkoostumuksia vaihdettiin ja ajoittain pelattiin ilman maalivahtiakin pisteiden saamiseksi. Vaihdokset tuotti tulosta yhden maalin verran, kun Päksä antoi jälleen hienon poikkisyötön josta tällä kertaa Martsu onnistui jatkamaan pallon maaliin. Reiska peitti maskissa hyvin maalivahdin näkyvyyden. Aika loppui maskulaisten kannalta kesken ja peliin herättiin TAAS liian myöhään! Rangaistuspenkiltä ei peliä voida voittaa!!!
Valmentajan antamat tähdet menee maalivahti-Maaritille!
USB-SBS Masku 5-2
Väsyneet jalat saatiin yllättävän hyvin liikkeelle ja jo muutaman peliminuutin jälkeen Masku teki johtomaalin kun vaparikuviosta Eila Turhapuro pisti pallon liikkeelle Ripakinkulle, joka siirsi pallon nopeasti vasempaan laitaan josta Helka pääsi helisyttämään vastustajan maaliverkkoja. Onnea kesti vain hetken kun USB tasoitti ekan erän lopussa ja toisen erän alkuminuuteilla tilanne olikin jo katastrofaalinen 4-1. Maskulaiset olivat uupuneita ja se näkyi myös kentällä. Kolmas erä taas taisteltiin sisulla, ja kun USB teki viidennen maalinsa niin Maskukin näki vielä maalinälkää yhden kavennusmaalin verran. Hieman onnellakin Helka sai pallon vastustajan verkkoon viimeisen kerran maalin edessä tapahtuneen ”häsätilanteen” seurauksena.
Valmentajamme Nile antoi joukkueelle plussaa ensimmäisen erän pelistä muttei paljon muusta… Eipä jäänyt siis paljon jälkipolville kerrottavaa… Pisteet jäi saamatta mutta STEMPPI päälle ja kovalla draivilla seuraavaan turnaukseen.
Joukkueen pisteet:
Helka 69 3+0
Martsu 19 1+0
Päksä 11 0+2
Ripakinkku 6 0+1
-Auli arvostelija-"








