21. Loka

Tytöille pinna suosikki-Tepsiltä

"Koska salibandy on junnutasolla maailman vakavin asia ja koska lajin turkulaisen mahtiseuran taholta nimettiin SBS Maskun C-tytöt Länsirannikon aluesarjan suurimmaksi suosikiksi, niin varmaan ainakin norsunkokoiset paineet olivat maalaiskaunottarien hennoilla harteilla, kun C-likkasarja käynnistyi sunnuntaina Räntämäen hallissa Turussa. Ja kun vielä maakunnan pääkaupungissa ""tiedettiin"" Maskun tyttöjoukkueeseen kohdistuneista runsaista satsauksista (kuka on vuotanut tiedon uusien kolitsipukujen hankinnasta?) ja menestysodotusten vuodesta, niin sääliksi kävi kivoja likkalapsia tuollaisen taakan alla. Ei vaiskaan: joukkueen virallista tavoitetta eli hauskanpitoa sählylaatikossa lähdettiin toteuttamaan iloisin mielin, mutta tietenkin täysillä. Jos tämä asenne tuottaa kauden aikana tulosta, niin sittenpähän tuottaa. Maskun tyttötiimissä ei mietitä kevättä eikä myöskään spekuloida muiden joukkueiden tekemisiä. Koska mikään virallinen salibandyraati ei ole rankannut SBS Maskua C-tyttöjen ykkössuosikiksi, niin turkulaisarvioinneista poiketen kauden asetelmia voisi järkeillä myös näin: kun Masku voitti viime kaudella Tepsin ysikakkoset kerran niukasti yhdellä maalilla ja kun toinen matsi päättyi tasan ja kun täksi kaudeksi Tepsin valmennusta on tehostettu ja kun vielä peleissä on apuja B-tyttöjoukkueesta, niin tietty TPS on kauden ennakkoveikkailuissa lohkon kovin porukka. Niinpä avauspelissä tepsittäriltä napattu tasuripinna (3-3) antoi hyvän startin kauteen. Pinnan makoisuutta lisäsi se, että Masku kiri kahdesti tasoihin takaa-ajoasemasta. Tosin parin minuutin pelin jälkeen Masku siirtyi johtoon Lauran tuuripomppumaalilla. Samanlaisia pelurin iskä kuulemma teki joskus sotavuosien jälkeen Nousiaisten sählyliigassa, jossa hänet valittiin useasti vastustajan joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Ekassa erässä Tepsi teki kaksi taidokasta maalia, joissa ei tuuria tarvittu. Etenkin tasoitusosumassa Maskun pelurit näyttelivät ansiokkaasti pujottelukeppejä. Mutta osasi myös Masku tehtailla komeita maaleja: tilanteeseen 2-2 päästiin, kun Laura sai naatiskella pallon tyhjään verkkoon Saijan namusyötöstä. Tasoitushuumassa oli kiva leijua 11 sekuntia. Sitten pallo jäi pyörimään Maskun maalin edustalle, josta TPS lirutti taas johto-osuman. Kolmas erä ehti vanheta runsaat neljä minuuttia, kun Saija pääsi tälläämään yläisoäitiin loppunumerot Lauran esityön jälkeen. Kun loppuminuuteilla TPS-veto kilahti tolppaan ja kun Sanen kuti kimposi veskarista ylärimaan, niin myös maalikehikkojen kolistelu päättyi tasan. Salibandyliiton virallista kantaa ei ole vielä kysytty, mutta eiköhän tasapeli ollut kohtuullisen oikeudenmukainen tulos pelitapahtumiin verrattuna. Tunnin tankkaus- ja happihyppelytauon jälkeen Masku sai vastaansa porilaisen FBT Karhut. Johto-osuma tuli parin minuutin jälkeen, mutta heti perään joukkueen mukava sählysunnuntai synkistyi, kun Saija loukkasi polvensa vaarattoman näköisessä tilanteessa. Kun tyttö jäi tuskissaan makaamaan kentälle, joukkueen huoltoemo Meiju katsoi ammattilaisen silmillä parhaaksi ratkaisuksi ambulanssin tilaamisen. Joukkuekaverit taisivat sen verran järkyttyä Saijan kohtalosta, että oma peli sekosi pahasti. Porilaiset tulivat tasoihin ja hallitsivat hetken peliä selkeästi. Avauserän lopussa verkot heiluivat kuitenkin siihen malliin, että tauolle päästiin neljän maalin karkumatkalla. Lopulta voitto irtosi maalein 10-1. Karhut-matsissa tehopinnoja rohmusivat Laura (4+0), Sane (2+2), Hanna (2+2), Peppiina (1+1), Emmi (1+0), Jenna (0+2), Josefina (0+1) ja Liisa (0+1). Vesku "

Yhteistyössä

K-Market Masku Maskun Kalustetalo Fatpipe Adidas RakennusAulio Lähivakuutus Sportia World Mylly OP Plus Katsastus