10.
Marras
Ei kaunista mutta tehokasta!!!
"Otteluun Salbaa vastaan lähdettiin kolmella kentällä, joista pääosin kahta peluutettiin, maalissa pelasi Samu. Kenttä oli jälleen perinteisen liukas ja epätasainen, joten mitään salibandyn riemuvoittoa ei ollut tiedossa. Ensimmäinen erä lähti tunnustellen liikkeelle varsinkin maskulaisten osalta, jotka hakivat tuntumaa alustaan ja vastustajaan. Kotijoukkue käytti pienen epävarmuuden hyväksi ja siirtyi Pihkoluoman löysähköllä kiertorannarilla johtoon jo peli ensimmäisellä minuutilla. Raumalaiset eivät saaneet pitkään nauttia johtoasemastaan, kun ensimmäisen maalin omiin ottanut ketju tasoittaa pelin. Valtsu pistää Papan vauhtiin laidalle ja Pappa pistää ranteet lukkoon ja pallon yläkulmaan, 1-1. Raumalaiset ovat parhaiten pelissä mukana juuri ensimmäisessä erässä ja saavat muutamia pahoja pyörityksiä maskulaispäätyyn. Puolustus kuitenkin kestää ja Samu poimii raumalaisyrityksiä 11 kappaletta erässä, joka päättyy lukemiin 1-1.
Toiseen erään lähdetään parantamaan peliä ja voittamaan kerrankin tällä kaudella surullisen kuuluisaa erää. Ja hyvin alkaa Pappa karvaa pallon raumalaispakilta maalin takana ja pallo ajautuu Santaselle maalin eteen ja Proffa tinttaa reikäpallon yläkulmaan. Tämän jälkeen alkaa pelin rikkonaisin osuus, kun laitoja korjataan vähän väliä ja mailoja kalistellaan puolin ja toisin päädyissä ja keskialueella. Salballe vihelletään sitten pelin ensimmäinen jäähy toisen erän neljännellä minuutilla. Ylivoimakenttä kiittää ja kuittaa, kun Anan syötöstä Suti tällää laidalta pallon maaliin. Tämän jälkeen Ana joutuu kakkoselle mailaan lyönnistä, mutta seuranneesta raumalaisylivoimasta jäi muistikuviin vain muutama seinille karannut laukaus. Muutama minuutti tämän jälkeen tuomari näkee Vugen pelaavan palloa kädellään ja kakkonen odottaa. Jälleen kerran alivoima toimii ja Salba jää ilman maaleja. Seuraava maskulaismaali nähdään siirretyn raumalaisjäähyn aikana, kun Ana passaa Vugelle laitaan. Vuoden tulokkaan tittelistä kamppaileva ""nuorukainen"" tällää suoraan syötöstä komean kassin ja pallo tietysti talteen ekan 2.divarimaalin merkiksi. Samassa ajassa käydään myös yksi monista peliä pitkittäneistä tuomaripalavereista. Rauman kapteeni katkaisee keppinsä edellisessä vaihdossa ja hakee tyynen rauhallisesti kopista uuden. Selkeä jäähyn paikka, mutta tuomarit eivät nähneet tilannetta, joten se siitä. Salban miehillä alkaa otteet kovenemaan ja jäähyboksiahan siitä seuraa. Ana korjaa kolmannen peräkkäisen syötön tarjoilemalla passin tällä kertaa Klasulle laidan viereen ja Klasun pommi laulaa numeroiksi 1-5. Puolitoista minuuttia tästä Vuge pistää roikkupallon maalille, jossa Pappa ottaa pallon rinnalla haltuun ja alkaa huitoa palloa reppuun. Osumia tulee ensin pakkiin ja sitten maalivahdin kypärään ja ehkä neljännellä huitasulla pallo viimein verkkoon. Tästä ei Salban veska Lindroos tykkää ja paiskaa kypärän kanveesiin ja potkaisee maalin nurin (osittain aiheestakin). Maali on kuitenkin hyväksytty ja taas pidetään pieni palaveri maalivahdin käytöksestä ei jäähyä...Lindroosin peli loppuu kuitenkin siihen ja raumalaisten maalille Elo. Toinen erä Maskulle 5-0 ja kirous ainakin osittain poissa.
Kolmas erä pallotellaan rauhallisesti ilman ihmeellisyyksiä ja muutama maalikin nähdään. Ensin 10 minuutin kohdalla Santanen ja Luoma karkaavat 2-1-hyökkäykseen. Proffan namupassi tavoittaa muutenkin pirteästi esiintyneen cowboyn, jolla on helppo työ siirtää maskulaiset 1-7 johtoon. Seuraavassa vaihdossa peli on jo 1-8 kun Ana siirtää Saarisen vedon riparin verkkoon. Paikkoja on vielä lisämaaleihinkin lähimpänä T.Salon ja Valtsun tolppalaukaukset. Raumalaisetkin saavat kavennusta aikaiseksi, kun Samun torjunnoista huolimatta pallo hakataan väkisin verkkoon neljä minuuttia ennen loppua. Loppuun saadaan vielä annos huumoria, kun Koski kikkailee taidolla ja tuurilla itsensä laidalta maalin eteen ja tekee loppulukemiksi 2-9 ja kauden erikoisimmat tuuletukset näkevät päivänvalon (jotain nandiheimomeininkiä...kait). Nyt ollaan sitten voittoputkessa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Rikkonaisen ottelun parhaimmistoa maskulaisista olivat parhaana palkittu A.Salo ja maalivahti Riikonen. Raumalaisista parhaana palkittiin L.Vartiainen. Seuraavaksi Masku kohtaa kotonaan 17.11 lauantaina Nousiaisten Ryhdin.
Valmentaja Erikssonin kommentit pelistä:
"" Eniten torstain pelissä ihmetyttää se että ottelu joka pelataan keskellä viikkoa ja n. 80 km:n päässä kotipaikkakunnalta, voidaan pelata tuollaiseen kellonaikaan. Bussimme oli Maskussa n klo 24 ja suurimmalla osalla oli työ/koulupäivä seuraavana päivänä. Ei tuollaiseen peliin voi junioripelaajia ottaa mukaan.
Toinen mikä ihmetyttää oli pelialusta ja sen liukkaus. Aina puhutaan että se on molemmille sama, mutta kyllä olosuhteet olivat todella surkeat hyvälle ja viihtyisälle salibandyottelulle. Paikkana kauppaoppilaitos aivan loistava mutta pelialusta pilaa hyvän ottelun ominaisuudet ja markkinoimisen suurelle yleisölle.
Itse pelistä haluan kiittää pelaajiamme kurinalaisuudesta. Hiukan oltiin kärsimättömiä ekassa erässä, mutta totuttelun jälkeen toisessa erässä löytyi pelihuumori ja kurinalaisuus ja sitä kautta peli ratkaistiin hyvällä puolustuspelillä ja hyökkäyspään onnistumisilla. Vaikka ainoastaan yksi kentistämme pystyi pelaamaan omalla tasollaan ja silloin peli on vaikeaa, niin rutiini voitti. Jälleen kerran on kiittäminen loistavan maalivahtipelin.
Voitetun pelin jälkeen on tietenkin helppo hymyillä, mutta kyllä minun täytyy ihmetellä myös tuomareiden tiettyjä ratkaisuja ottelussa. Esimerkkinä: - ei selkeämpää tilannetta voi olla sanasta sanaan sääntökirjan kanssa. Tuloksena ei minkäänlaista rangaistusta, ei edes protestointikakkosta ? Täytyy ymmärtää kaveria, oli kommentti.
Sääntökirjasta:
610 Kahden minuutin joukkuerangaistuksen + 10 minuutin henkilökohtaisen rangaistuksen aiheuttavia rikkeitä
1) Pelaaja tai joukkueen toimihenkilö syyllistyy epäurheilijamaiseen käytökseen. (925)
Epäurheilijamaista käytöstä on:
Loukkaava tai epäreilu käytös erotuomareita, pelaajia, toimihenkilöitä, toimitsijoita tai katsojia kohtaan tai mikä tahansa filmaaminen, jonka tarkoitus on harhauttaa erotuomareita.
Tahallinen kaukalon tai maalin kehikon potkiminen, kaataminen tai lyöminen mailalla.
Mailan tai muiden varusteiden heittäminen myös pelikatkon aikana tai vaihtoalueella.
Noh, ei muuta kuin katseet seuraavaan otteluun!!
Kalu-Kääkkä"








