17. Marras

C-tytöillä maalikarkelot

"SBS Maskun C-tytöt villiintyivät varsinaisiin maalikarkeloihin lauantaina Kalannissa. Ensimmäinen ottelu vihellettiin päättyneeksi jo toisessa erässä, kun eroa Uudenkaupungin Salibandyyn kertyi 12 maalia. Voitto kirjattiin numeroin 12-0. Toisessa matsissa Kalannin Pallon terhakkaat D-tytöt antoivat tiukan vastuksen. Loppuminuuteilla maskulaismaaleja syntyi kuitenkin liukuhihnatahtia niin, että päätösluvut olivat lopulta 17-7. Vain yhdeksän pelaajan voimin Uudestakaupungista Uuteenkaupunkiin (blondeille selvennys: Kalanti on jo pitkään kuulunut Uuteenkaupunkiin) matkannut USB joutui melkoiseen maskulaismyllytykseen. Ensimmäiset seitsemän maalia syntyivät suunnilleen minuutin välein. Avauserän lopussa tahti rauhoittui sen verran, että taukohuilille mentiin johtonumeroissa 9-0. Toista erää ehdittiin läiskiä vajaat seitsemän minuuttia, kun ottelu keskeytettiin. Pelitauolla joukkueen valmentajat esittivät huumoria: he nimittivät itseään älykkäiksi. Tai oikeastaan vain Matti luuli itseään älyköksi. Ei sille viitsinyt kertoa totuutta, kun se oli niin täpinöissään jostakin kalasta, jonka joku oli sille onkinut paattiin Kustavissa. Se ei kuulemma meinannut millään mahtua 30-metriseen purjeveneeseen, siis se kala. Mutta takaisin tervehenkisestä kalastusliikuntaharrastuksesta reikäpalloiluun. Ennakkotiedot kertoivat, että Kalannin Pallolla on kova D-tyttöryhmä. Tämä osoittautui täydeksi todeksi. Sporttiset vauhtimimmit saivat Maskun mummot näyttämään ajoittain rollaattori-ikälopuilta. Ottelun alkuhetkillä KaPa oli kahteen otteeseen johdossa. Kun avauserän jälkeen Masku johti kuitenkin 6-3, niin ehkä jotkut jo luulivat, että homma on selvä. Kun Masku tarjoili tukun lahjamaaleja karkeilla harhasyötöillä ja kun KaPa-neidot tekivät myös taito-osumia, niin hymy hyytyi viimeistään ajassa 36.37: silloin Kalannin herhiläiset kavensivat tilanteeksi 9-7. Lopussa ero repsahti pelitapahtumiin verrattuna turhan suureksi, kun Maskulta alkoivat onnistua kivojen kuvioiden lisäksi myös kaikenlaiset lääpäisy- ja pomppuyritelmät. Kahdeksan viime minuutin aikana syntyi kahdeksan osumaa. Kun joukkue teki kahdessa ottelussa 29 maalia, niin joillekin pelureille tuli myös tehopinnoja. Niitä Maskun keskusvaalilautakunta parhaillaan laskee. Vielä reissusta Vakka-Suomen pääkaupunkiin yksi havainto: tyttöjen puhetavassa ja sanavalinnoissa on tapahtunut jonkinlainen muutos sen jälkeen, kun joukkue pelasi ensimmäisen treenimatsinsa keväällä 2003. Lauantaina eräskin peluri meinasi sanoa ääneen ""himputti"" ja toinen suunnitteli lausahtavansa ""pirskatti"". Ja niin kuin Jatan kanssa autossa sovittiin, tässä jutussa ei mainita ollenkaan Justiina-nimeä. Vesku "

Yhteistyössä

K-Market Masku Fatpipe OP Plus Katsastus Lähivakuutus RakennusAulio Maskun Kalustetalo Adidas Sportia World Mylly