26.
Marras
Masku lahjoitti 2 pistettä AFC:lle
"Ottelun avauserä Campusta vastaan näytti siltä, että Masku vie peliä mennen tullen. Hyvällä liikkeellä erään tullut Masku hallitsi tapahtumia täysin eikä turkulaiset saaneet moottoriaan ollenkaan käyntiin. Avausosuma nähtiin neljän minuutin kohdalla, kun Pappa taistelee laidalta läpi ja passaa 2-1- hyökkäyksen päätteeksi Santaselle tekopaikan, 1-0. Sama ketju jatkaa avauserän iloitteluaan kahdeksan minuutin kohdalla jolloin Suvalan passista Pappa niittaa ranteella yläkulmaan pelin 2-0:n. Viisi minuuttia tästä peli on jo kolme-muna Santasen vedon upotessa alakulmaan Valtsun toimiessa syöttäjänä. Ja kun vielä minuutti tästä Suvala pistää Papalle pompun läpiajoon ja Pappa pallon maalin kattoon, niin tämä riittää AFC-veska Ahvenelle ja maaliin astelee Näreoja. Erän lopulla Campus pääsee maalin makuun kun maalin takaa tullut passi löytää yksin maalin edessä päivystävän Keihään, joka napauttaa erän loppulukemiksi 4-1. Hyvältä siis näytti maskulaisten kannalta.
Toiseen erään Campus tuli huomattavasti pirteämmin ja kävi aggressiivisemmin kiinni maskulaisiin. Erän alkuun maskulaiset kuitenkin lisäävät johtoaan, kun Pappa löytää poikittaissyötöllään jälleen Santasen ja Proffa kuittaa hatullisen täyteen. Valitettavasti tämän jälkeen verkkoa pöllytti pelkästään AFC. Minuutti maskulaisten maalista Kantola kaventaa tilanteen 2:5:n maanuoliaisellaan. AFC saa pikkuhiljaa enemmän otetta peliin ja erän puolenvälin jälkeen AFC:n Röppänen tuo joukkueensa jo kahden maalin päähän Riikosen kainalon alta menneellä vedolla. Erän lopussa Masku pääsee vielä kokeilemaan johtoaseman kasvattamista ylivoimalla, mutta päivän ainoa YV on umpisurkeaa ja paras paikka tuleekin AFC:lle alivoimalla, mutta tolppa pelastaa vielä. Sitten tulee illan lottoajien kohokohta ja voittajana Campus, kun muutama sekunti ennen loppua maskulaismaalille heitetty roikkupallon pomppaa Vugen olkapäästä yli Riikosen ja maskulaismaaliin, joten neljän maalin etumatka oli huvennut olemattomiin.
Kolmas erä tarjosikin sitten draamaa oikein kunnolla. Erän alkuun Siitonen saa jäähyn, aikana Malkki tuo joukkueensa tasoihin laidasta lähteneellä yläkulmakudillaan. Maskulaisillakin on omat tilanteensa mennä uudestaan johtoon, mutta viimeistely tuottaa tuskaa ja viimeinen terävyys maalin edessä puuttuu. Kun peliä on jäljellä seitsemän minuuttia saa Suna jäähyn, muttei ehdi kauaa penkkiä kuluttaa, kun seuranneesta lähivaparista jälleen vapaaksi maalinkulmalle jätetty Keihäs tekee lopulta ratkaisevaksi jääneen 5-6 johtomaalin. Maskulaisten takaa-ajoa ei helpota muutamaa minuuttia myöhemmin Siitosen keskialueella saama jäähy kampituksesta, mutta silti paras paikka tasoitukseen tulee alivoimalla kun Pappa tarjoilee laidasta Tuomolle, mutta tolppakirous pitää Campuksen kiinni johtoasemassa, joka myös pitää loppuun saakka. Jälleen kerran kotijoukkue jää ilman pisteitä ja avauskierroksen kotisaldoksi jää karu yksi voitto neljä tappiota. Taas oli homma pienestä kiinni ja paremmalla tuurilla ja kärsivällisyydellä pisteet olisivat jääneet Maskuun, mutta nämä adjektiivit osuivat tänään fiksusti pelanneeseen Campukseen. Maskun onnistujia olivat kaikki maalit värkännyt vitja Pappa-Valtsu-Miku ja maalissa Samu pelasi pirteästi. Maskun parhaana palkittiin Jani Naumanen ja AFC:n paras oli Heikki Röppänen. Maskun kalustetalon tähdet jakautuivat seuraavasti: 3 tähteä Jani Naumanen, 2 tähteä Valtteri Suvala ja 1 tähti Mikael Santanen. Masku jatkaa pelejään vieraissa ensi lauantaina, jolloin matkakohteena Salo ja vastustajana SalPa.
Valmentaja Erikssonin näkemys pelistä:
Hyvä lataus ja avauserä mutta peli kestää 60 minuuttia. Joukkue hävisi ottelun korvien välissä. Keinot herätellä joukkue alkaa olla vähissä, jos 5-1 johto tuhritaan. Viimeinen niitti tuli typerästä jäähystä. Kausi on onneksi puolessa välissä, joten aikaa on. Kiitokset vielä 99-päiselle yleisölle ja P92-93 joukkueelle.
Kalu-Kääkkä"








