18.
Tammi
Miesten edustus sarjakakkosena kevääseen
"Miesten edustusjoukkue jatkaa taisteluaan 3. divisioonan kärkipaikoista tulevana lauantaina kun se kohtaa Räntämäen Palloiluhallissa sarjanelosen Team-17:sta Vahdolta ja ”rakkaan vihollisensa” Penalty Boysin Turusta. Ennakkoon tiedossa on siis kovaa ja fyysistä vääntöä sillä vastustajista tuskin kumpikaan antaa pistettäkään ilman taistelua.
Team-17 nousi täksi kaudeksi 3-divisioonaan ja on osoittanut sinne myös kuuluvansa. Joukkueessa on paljon kokemusta ja sen peli on tuntunut paranevan kauden vanhetessa peli peliltä. Viime kierroksella vain epäonni esti ”Tiimiä” riistämästä pisteitä sarjajohtaja SB Naantalilta. Maskulaiset saavat siis olla tarkkoina sillä, mikäli mielivät korjata ottelusta täydet pisteet. Tosin Pullisen otteet ovat jälleen olleet harjoituksissa sen verran vakuuttavat, että odotettavissa lienee 3. divisioonan uusi yksittäisen pelin yhden miehen yksilöllisellä pelillä suoritettu yksinkertaista pelitapaa noudattaen tehty maaliennätys.
Penalty Boys on maskulaisille vanha tuttu. Vanhat kehäketut ovat tahkonneet ”kolmosessa” jo vuosia, eikä vauhti tunnu hiipuvan. Penalty on riistellyt tasaisesti pisteitä vuosien varrella niin sarjajohtajilta kuin –jumboiltakin ja tekee niin varmasti vielä tälläkin kaudella. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kertaalleen, silloin maskulaiset ottivat pisteet pussiinsa luvuin 7-1. Luvassa on varmasti jälleen tiukka ottelu kaikkine ryminöineen ja selkkauksineen kuten joukkueiden kohtaamisissa vuosien varrella on tullut tavaksi:)
Maskulaiset ovat valmistautuneet tuleviin koitoksiin kinkkua syöden ja lepäillen. Joukkueessa on ollut paljon sairastelua ja vuoden vaihteen jälkeen joukkueen nuorisosta kolme pelaajaa poistui armeijan harmaisiin. Joukkueen rinki on kuitenkin niin laaja että ryhmä saanee poissaoloista huolimatta kasaan 3 ketjun verran poikasia.
7 ja puoli -päivää lehden urheilupalstalla julkaistun huhun mukaan ennakkotiedoista poiketen joukkueen harjoituksissa on nähty muutamia tähtiä. Tai ainakin yksi. Huomattuaan paparazzi kuvaajan kentän reunalla kyseinen pelaaja kuitenkin poistui äkillisesti harjoitusalueelta PASI -tyyppisellä miehistönkuljetus ajoneuvolla.
Mielenkiintoista onkin nähdä joukkueen kokoonpano lauantaina? Tiistaina firmasählyissä kunniakkaasti taitojaan esitellyt ”Rysty” Salonen on esitellyt harjoituksissa nopeuttaan, palaako rysty vaikean syyskauden jälkeen pommittamaan maskulaisten takalinjoille? Miten käy veljesparien keskenäisessä pistetaistelussa? Onko ”Helsky” saanut riittävästi paimiolaista ”Ruoskaa”? Pukeeko Siivonen ylleen uuden pelipaitansa joka soittaa joululauluja joka torjunnan jälkeen? Kaiken tämän ja paljon muuta näet saapumalla lauantaina 22.1.2005 Räntämäen Palloiluhalliin…
Klo 15.00 Team-17 - SBS Masku
Klo 18.00 Penalty Boys - SBS Masku
Tervetuloa!!!"








