09. Huhti

Miehet tuskaiseen voittoon 2-divarin karsinta avauksessa

"Miesten edustusjoukkue ylsi tuskaiseen voittoon tänään Maskun Hemmingin Liikuntahallissa pelatussa 2-divisioonan karsintaottelussa. Maskulaiset kaatoivat urheasti taistelleen Uudenkaupungin Salibandyn vasta jatkoajalla 6-5 (3-0,0-3,2-2,1-0). Liki 200 päinen kotiyleisö näki tänään todella vauhdikasta salibandyä vaikkei kauneilla maaleilla herkuteltukaan. Ensimmäinen erä oli selkeästi maskulaisten ja tuhannen taalan maalipaikkoja oli maskulaisille tarjolla enemmänkin, tilanne kuitenkin ensimmäisen erän jälkeen vain 3-0. Toisessa erässä USB iski tehokkaasti vastaiskuista ja kun onnetarkaan ei tukenut maskulaisia tasoitti USB yllättäen pelin 3-3:n. Kolmannessa erässä maskulaiset kurkottivat vielä kerran johtoon kunnes USB tasoitti ja kipusi ohi. Vain vajaa 4 minuuttia ennen loppua maskulaiset tasoittivat pelin ja jatkoajalla tänään kolme maalia takonut, ottelun ehdoton hahmo, räkämaalien kuningas Mikael ""räkä"" Santanen tälläsi voiton maskulaisleiriin. Karsinnan toinen ottelu pelataan huomenna Pohitullin Liikuntahallissa Uudessakaupungissa. Maskulaisilla on mahdollisuus varmistaa nousu 2-divisioonaan siis huomenna voitolla ja siksi panokset ovatkin molemmissa leireissä melkoisen kovat. Ottelun kulku: 1.55 1-0 Mikael Santanen (Antti Salo) 9.50 2-0 Mikael Santanen (Antti Salo) 18.46 3-0 Tuomo Salo (Mikael Santanen) 27.21 3-1 Jerry Leino (Janne Tissari) 34.56 3-2 Janne Tissari (Henri Blonqvist) 37.32 3-3 Henri Blonqvist (Timo Tanskanen) 44.50 4-3 Matti Tähti (Juho Niiles) 46.05 4-4 Tissari Janne 48.47 4-5 Tomi Salo (Juha Häänpää) 56.10 5-5 Tuomo Salo (Sami Lehmus) 63.40 6-5 Mikael Santanen (Tuomo Salo)"

Yhteistyössä

Fatpipe RakennusAulio OP Plus Katsastus Adidas Maskun Kalustetalo K-Market Masku Sportia World Mylly Lähivakuutus