11.
Huhti
Vakka-Suomen Sanomat:SBS Maskun ja USB:n nousukinastelu jatkuu
"SBS Masku ja Uudenkaupungin Salibandy eivät saaneet vielä viikonlopun aikana selville, kumpi joukkueista nousee ensi kaudeksi salibandyn kakkosdivisioonaan. Otteluvoitot ovat tasan 1-1, kun Masku otti lauantai-iltana Hemmingin hallin huutomyrskyssä jatkoaikavoiton maalein 6-5 ja USB oli sunnuntaina parempi kotiluolassaan Pohitullissa numeroin 4-0.
Hemmingin halliin ahtautuneelle lähes 200-päiselle yleisölle tarjottiin heti avauserässä lauantai-illan huumaa, kun Masku rykäisi kolmen maalin karkumatkalle Mikael Santasen kahdella ja Tuomo Salon yhdellä maalilla. Homma näytti olevan sillä selvä, kun maali-ilottelun lisäksi peli oli muutenkin maskulaisten hallinnassa.
Toiseen erään marssi kuitenkin ryhdistäytynyt USB. Jerry Leino, Janne Tissari ja Henri Blomqvist niittasivat maalin mieheen ja tasoittivat tilanteen.
Kolmannessa erässä maaleja mätettiin tasatahtia molemmissa päädyissä. Ensin Matti Tähti vei kauden avausosumallaan Maskun uudelleen johtoon, mutta Janne Tissari kuittasi minuuttia myöhemmin. Vähän ennen erän puoliväliä USB siirtyi ensimmäisen kerran johtoon Tomi Salon maalilla. Vajaat neljä minuuttia ennen päätössummeria Masku tuli vielä tasoihin Tuomo Salon ylivoimaosumalla.
Jatkoajalla Masku haki selvästi terävämmin voittomaalia. Peli pyöri USB:n maalin tuntumassa ja maskulaiset rakensivat muutaman ratkaisupaikan. Äkkikuolemamaalissa Maskulla oli hitunen tuurintynkää, kun pallo pomppi hieman onnekkaasti maalin edustalla kytänneelle Mikael Santaselle. Maalipyssyn hattutemppu aloitti maskulaisten villin voitontanssin.
– Paras lataus ehkä purkautui avauserän jälkeen ja samalla vastustaja nosti omaa tasoaan. Vaikka selvä johto menetettiinkin, niin pelillisesti ei tapahtunut suuria muutoksia. Kun puolustuksessa hötkyiltiin hieman ja hyökkäyksiin lähdettiin liian innokkaasti, vastustaja pääsi vastaiskuihin, Maskun valmentaja Timo Himberg totesi.
– Ottelussa tuli liikaa henkilökohtaisia mokia. Alussa peli oli hermostunutta eikä puolustustaktiikka toiminut. Homma alkoi toimia paremmin, kun vaihdoimme toiseen erään puolustussysteemiä. Masku oli kuitenkin terävämpi ja ansaitsi voittonsa, USB:n valmentaja Petri Helminen myönsi.
U:ki osui,
Masku ei
Sunnuntaina Maskulla oli mahdollisuus varmistaa harppaus kakkosdivariin, mutta USB oli kotiparketillaan eri mieltä asiasta. Ensimmäisessä erässä maskulaisjäähy kostautui, kun Janne Tissari pääsi tinttaamaan avausosuman. Toisessa erässä Timo Tanskanen ja Jerry Leino maalasivat parin minuutin välein
Päätöserän alkuun Maskulle tarjottiin tilaisuus päästä vielä peliin mukaan USB:n rangaistuksen aikana. Jäähy vierähti tehottomaan pyörittelyyn ilman ainuttakaan kunnollista tekopaikkaa.
Kun erää oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia, tuomari vilautti Maskun joukkueenjohtajalle Pentti Kaskiselle pienen kärhämän jälkeen punaista korttia ja antoi joukkueelle viiden minuutin jäähyn. Rangaistuksen aikana Henri Blomqvist kiersi näppärästi maalin takaa ja tälläsi vanhanaikaisen taidokkaasti sisään.
– Puolustimme nöyremmin kuin lauantaina ja maalivahtipeli oli hyvää. Tulos kuitenkin mairittelee meitä, sillä peli oli tasaisempi kuin maalierosta voisi päätellä, USB:n Helminen totesi.
– Meiltä puuttui raivoa ja aggressiivisuutta, kun pelissä ei oltu selkä seinää vasten. Vaikka paikkoja oli, niin laukauksista oli teho kateissa liukkaalla parketilla. Edes räkämaalia ei saatu aikaan, Maskun Himberg harmitteli.
SBS Masku – USB 6-5
(3-0, 0-3, 2-2, 1-0)
1. erä: 1.55 Mikael Santanen (Antti Salo) 1-0, 9.50 Mikael Santanen (Antti Salo) 2-0, 18.46 Tuomo Salo (Mikael Santanen) 3-0.
2. erä 27.21 Jerry Leino (Janne Tissari) 3-1, 34.56 Janne Tissari (Henri Blomqvist) 3-2, 37.32 Henri Blomqvist (Timo Tanskanen) 3-3.
3. erä: 44.50 Matti Tähti (Juho Niiles) 4-3, 46.05 Janne Tissari 4-4, 48.47 Tomi Salo (Juha Haanpää) 4-5, 56.10 Tuomo Salo (Sami Lehmus) 5-5.
Jatkoaika: 63.40 Mikael Santanen (Tuomo Salo) 6-5.
USB – SBS Masku 4-0
(1-0, 2-0, 1-0)
1. erä: 6.09 Janne Tissari (Tomi Salo) 1-0.
2. erä: 25.53 Timo Tanskanen 2-0, 27.48 Jerry Leino (Janne Tissari) 3-0.
3. erä: 48.33 Henri Blomqvist (Jukka Honkakangas) 4-0.
Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä
"








