07.
Touko
Jellonat kuin teräsbetonia
"Deejii JeeJee-Arska on melko velho SBS Maskun E-tyttöjen turnausten biisivalinnoissa. Ei sitä enää viitti jankuttaa, että Mertaranta laulaa: Ihanaa, Jellonat, ihanaa!!! Vaikka toki tuokin sävelmä kaikui lauantaina Hemmingin hallissa, kun likat tekivät jo perinteisessä (siis toisen kerran järjestetyssä) Jellona-turnauksessa selvää jälkeä vastustajistaan.
Deejii oli jostakin syystä valinnut Jellonien sisääntulolaulelmaksi Teräsbetoni-yhtyeen upean musiikkiteoksen Taivas lyö tulta. Ja Jellonat-eukot löivät maaleja. Ja olivat kuin teräsbetonia.
Aamun avausottelussa SBS Masku sai vastaansa Turun Pyrkivän futismimmijoukkueen. Piirin parhaat likkafutarit eivät ehkä pärjänneet sählyleideille mailatekniikassa eivätkä pelikuviotkaan olleet samaa luokkaa, mutta juoksuvoimaa Pyrkivällä riitti ja piisasi samanaikaisesti. Hallitusti Jellona-joukkue otti voiton maalein 3-0, vaikkei kentällä ihan parasta osaamista nähtykään.
Sekä SC Sticklinesta että Team -17:sta Masku nappasi voitot numeroin 4-0. Molempien vastustajien otteista näkyi se, ettei pelejä ole kovinkaan paljon tällä kaudella kertynyt. Myös Jellonien vauhti hiipui välillä lönköttelyksi.
Turnauksen päätösmittelössä SBS Maskulle olisi riittänyt tasuri Uudenkaupungin Salibandya vastaan, mutta pukukämpästä kentälle marssikin niin hurjia Jellona-leijonia, ettei moista touhua ole tällä kaudella aiemmin nähty. Lukuisten tasaisten vääntöjen jälkeen SBS Masku nujersi USB:n suorastaan murskaavasti maalein 6-1. Kotikatsomossa äänet karjuttiin riekaleiksi, kun likat mättivät maaleja.
Turnauksen voittopokaali jäi himaan puhtaalla pelillä. Jellonien maalieroksi merkattiin hulppeasti 17-1. Tämä johtui siitä, että maalissa pelasi haamuhanska, vaikkei sitä saa semmoseksi kutsua, vaikka se kuitenkin on semmonen. Ja se johtui siitä, että puolustus oli teräsbetonia. Ja se johtui siitä, että hyökkäys oli teräsbetonia.
Jellonien hieno kausi sai hienon päätöksen. Ainoa huono puoli kaudessa on se, että kausi on nyt ohi. Tai onhan jäljellä vielä päätösleiri, jonka aikana ei sählyillä, vaan tehdään jotakin muuta. Siis viikonvaihde tuon akkalauman kanssa samassa mökissä. Kestääkö hermo? Kyä kestää.
toimittaja:
Vesku-jojo, jonka oli pakko kirjoittaa tämä tarina pihalla, koska tyttöjoukkueen aiheuttamat ylpeyden tunteet eivät enää mahtuneet sisätiloihin.
PS: jaa nii meinas unohtua, siis tuanoi tua Jellonien valmentajakolmikko vasta teräsbetonia onkin, oikein harjateräspetonkia. Niillä on hermot niin petonkii, ett ne pystyy nukkumaan kesken turnausmetakan vaikka varaston lattialla. Se vaatii ammattitaitoo.
Jellona-turnauksen tulokset: Masku-Pyrkivä 3-0, USB-Stickline 7-2, Vahto-Pyrkivä 1-6, Stickline-Masku 0-4, USB-Vahto 4-0, Pyrkivä-Stickline 6-4, Vahto-Masku 0-4, Pyrkivä-USB 5-5, Stickline-Vahto 6-1, Masku-USB 6-1.
PS 2: Jos lauantai-illan pikainen laskutoimitus pitää paikkaansa, niin USB ja Pyrkivä jakavat kakkossijan. Molemmat tekivät yhtä paljon maaleja ja päästivät yhtä monta ja kun keskinäinen matsi päättyi tasan, niin kakkossija jaetaan. Tarkistuslaskenta suoritetaan sunnuntaina, nyt ei jaksa (klo on 22.12 lauantaina).
Jellona-turnauksen sarjataulukko:
1. SBS Masku 4 4 0 0 17-1 8 pistettä
2. USB 4 2 1 0 17-13 5 pistettä
2. Pyrkivä 4 2 1 0 17-13 5 pistettä
4. Stickline 4 1 0 3 12-18 2 pistettä
5. Vahto 4 0 0 4 2-20 0 pistettä
PS 3: jaa niin. meinasi tärkein unohtua: kaikille Jellona-tyttöjen äideille niin isot äitienpäiväonnittelut ettei isompia voi olla!!!!"








