01. Maalis

B-poikien sarjakausi päätökseen

B-poikien ylemmän jatkosarjan viimeinen turnaus pelattiin Nakkilassa sunnuntaina. SBS-Maskun B-pojat sijoittuivat lopullisessa pistetilanteessa ainoastaan kahden pisteen päähän jatkopelipaikasta.  Tilanne oli kuitenkin ratkennut jo edellisessä turnauksessa Maskun osalta siten, että täydet pisteet viimeisen turnauksen kahdesta pelistä eivät enää riittäisi jatkoon pääsyyn.  Kauden tavoitteena oli pääsy ylempään loppusarjaan, joka tavoite toteutui.  Ylemmässä jatkosarjassa tavoitteena olivat jatkopelit, josta siis jäätiin parin pisteen päähän. Omaa pistepottia verottivat  erityisesti monet tasapelit, joita tuli kaikkiaan neljä kappaletta.  Lohdutuksena voi todeta, että nappasimme kaikilta edelläolleilta joukkueilta ainakin pisteen.  Viime vuonna vielä yleensä hävisimme nämä tiukat väännöt.  Ensi vuonna sitten voitetaan.

Sarjakausi ei siten enää jatku, mutta harjoittelu ja pelit jatkuvat.  Tarkoituksena on vielä  harjoitella ja osallistua muutamaan turnaukseen ja alkaa koota joukkuetta ensi kautta varten. Sitten viimeisen turnauksen tapahtumiin....

Ekassa pelissä kohdattiin USB.  Ottelu oli kauden aiempien pelien tapaan tiukka. Alun 2-0 johdon jälkeen USB tuli rinnalle ja meni 3-2 johtoon, mutta nousimme viimeisen erän kahdella maalilla lopulta voittoon 4-3.

Toisessa ottelussa vastassamme oli jatkopelipaikasta taistellut Salba, joka tuli peliin kovalla sykkeellä ja väänsi pelin nopeasti tilanteeseen 3-0. En ole yleensä arvostellut tuomareita pelikommenteissa, mutta nyt on ihan pakko.  Salba sai pelin alussa satakuntalaista tuomaritukea oikein kahmalokaupalla.  Pelissä väännettiin kovalla tempolla koko ajan.  Tuomaripari kuitenkin arpoi jäähyt tasaisesti meille.  Ensimmäinen tuli jo pelin 6 sekunnilla ja ilman aihetta. Jos vastustaja teki ensinnä jäähyn arvoisen kolttosen, niin jäähy tuli kuitenkin meille seuraavasta tilanteesta.  Huippuna olivat tilanteet, josta toisessa päässä seisoskellut tuomari vihelsi meille jäähyn, vaikka tilanteen vieressä ollut tuomari näytti, että peli jatkuu ilman tuomioita!!!   sekä törkeästä selkäänajosta  vastustajalle annetut vaivaiset 2 minuuttia 5 minuutin sijaan.  Tuloksena näistä jäähyarpajaisista oli  meille 61 minuuttia jäähyjä ja vastustajalle 29 minuuttia.Satakunnan tuomaritaso on tällä kaudella ainakin B-junnutasolla havaittu heppoiseksi.  Mailaan saa hakata kuten Ässien pelissä, mutta kaikesta muusta annetaan jäähyjä arpajaisten tapaan.   Jos tuomarin kanssa sitten yrittää "keskustella", niin ainoa kommentti on se, että turpa kiinni.  B-poikien peleissä tuomareiden pitäisi myös liikkua, koska niin pelaajatkin tekevät.   Nyt tuomarit seisoskelevat nurkissa  ja arpovat jäähyjä.  Laskin ihan huvikseni B-poikien ylemmän jatkosarjan peleistä saamamme jäähyt.  Turun alueen tuomareiden tuomitsemissa 6 pelissä jäähyjä tuli meille keskimäärin 6 minuuttia/peli  eli yksi 2 minuuttinen/erä  ja satakuntalaistuomareiden tuomitsemissa  6 pelissä  14 minuuttia/peli.  Alkusarjan peleissä, joissa tuomarit olivat Turun alueelta jäähyjä tuli keskimäärin alle  2 minuuttia/ottelu eli Turun alueen tuomareiden tuomitsemissa peleissä jäähyjä tuli  n. 4 minuuttia/peli ja satakuntalaistuomareiden puhaltamissa peleissä tuo edellä mainittu 14 minuuttia/peli!!!!!

Jotta kukaan ei ymmärrä asiaa väärin, niin haluan itsekin,  että kunnioitus tuomareiden toimintaa kohtaan paranisi nykyisestä.  Se vaatii mielestäni kahta asiaa.  Sellaiset tuomarit, jotka tulevat peleihin seisoskelemaan ja keräämään vain tuomaripalkkiot kannattaisi siirtää katsomoon. Huomiota tulisi mielestäni kiinnittää siihen, että tuomarit ovat sen tasoisia, että pysyvät pelin tahdissa mukana ja onnistuvat saamaan pelin kannalta olennaiset mailaan hakkaamiset  ja törkeät selkäänajot pois.  Joukkueiden pitää kiinnittää taas kiinnittää huomiota siihen, että myös pelaajat kunnioittavat tuomareita.  Tämä kunnioitus kuitenkin pitää ansaita, se ei synny pelkästään sillä, että vetää raitapaidan päälle. Olen edellä yleistänyt tilannetta liikaa akselilla Turku/Satakunta, mutta mielipiteeni perustuu nytkin kylmiin faktoihin.

No, onneksi ei pelissä kukaan loukkaantunut ja tuomaritkin saivat palkkionsa eivät tosin ansionsa mukaan.  Peli päättyi Salballe 6-1. Onnea Salballe jatkopeleihin.

 

 

Yhteistyössä

Adidas Maskun Kalustetalo K-Market Masku Plus Katsastus Lähivakuutus OP RakennusAulio Fatpipe Sportia World Mylly