B-pojille menestystä Tampereen turnauksessa
B-poikien tämän kauden joukkue osallistui viikonloppuna Tampere Floorball Tournament-turnaukseen. Mukana oli B-poikien sarjassa peräti 24 joukkuetta eri puolilta Suomea ja mikä parasta ei juurikaan niitä joukkueita, joiden kanssa on tällä kaudella sarjoissa tahkottu. Ainoa tutumpi joukkue mukana turnauksessa oli Tepsi. Avausvastustajaksi asettui SB Luja Pälkäneeltä. Peli lähti käyntiin hieman hankalasti, kun vastustaja sai alkuun 1-0 johdon "tsäkäbulleroisella". Pojat eivät kuitenkaan häkeltyneet, vaan numerot kirjailtiin pikku hiljaa 5-1 johtoasemaan. Vastusta paransi kuitenkin tiukalla karvauksella peliään ja tasoitteli numerot aivan loppuhetkillä 5-4:ään. Tiukka puolustuksemme kuitenkin kesti, vaikka vastusta otti lopuksi maalivahtinsa pois ja yritti 6 kenttäpelaajalla tasoitusta. Eka peli ja voitto heti kotiin.
Joukkueet oli jaettu kahdeksaan eri lohkoon, joissa kussakin oli mukana vain kolme joukkuetta. Saimme toiseen peliin vastaan Mikkelistä joukkueen nimeltä Hatsina. Saimme ensimmäisen ottelun jälkeen huilata yli 6 tuntia hotellilla ja niinpä pojat paukuttelivat tekemisen ilosta tässä ottelussa taululle numerot 9-0. Parasta tässä ottelussa olivat muutamat upeat syöttöyhdistelmät, joiden päätteeksi laitettiin pallo vastustamattomasti verkkoon. Tällä toisella voitolla varmistimme paikan kahdeksan parhaan joukkoon ja puolivälieräotteluun, jossa vastaan asettui Classic Tampereelta. Joukkue oli hankkinut vielä kaksi maajoukkuetason lainapelaajaa tähän turnaukseen, joten vastassa oli kova vastustaja. Ottelu oli vauhdikas ja pallo liikkui vauhdilla päästä päähän. Pelasimme kuitenkin hyvän pelin , ongelmana oli vain se, että saimme maalihanan auki vasta ottelun loppupuolella. Ottelun alussa olisi pallo saanut pomppia meille hieman enemmän, sillä muutamista paikoista huolimatta emme saaneet alussa palloa millään vastustajan maaliin ja vastustaja puolestaa tekaisi aika ajoin hyvällä syöttötyöskentelyllä rakennettuja maaleja . Vastustajan maajoukkuetason vahvistukset vastasivat vastustajan viidestä maalista peräti kolmesta. Hyvä peli meiltä, mutta vastassa oli parempi vastustaja ja numerot Classicille 5-2. Kolmen vauhdikkaan ottelun jälkeen siirryttiin hotellille keskittymään seuraavan päivän sijoitusotteluun sijoista 5-8.
Vastustajaksi turnauksen viimeiseen peliin asettui isäntäjoukkue Ilves. Maskun pojat lähtivät terävästi liikkeelle ja maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin eikä vastustajalle annettu paljon aikaa eikä tilaa. Ottelun päättyessä taululla olivat lukemat 6-0 ja plakkarissa upea turnauksen viides sija. Tutuin joukkue Tepsi jäi sijalle 13.
Lopuksi on aika esittää kiitokset hyvästä turnauksesta koko joukkueelle ja turvallisesta matkasta kuskillemme Harrille ja pätevästä huollosta Rikulle . Pojat pelasivat joukkueena, jäähyt minimoitiin , maalinteko maksimoitiin ja kannustettiin muita pelaajia. Oli myös mukava huomata, että olimme liikkeelle melkein miesporukalla eikä enää poikalaumalla....:-)








