08. Marras

Concordia res parvae crescent. (Tykit 95).

Concordia res parvae crescent = Yksimielisyydessä pienet asiat kasvavat.

Tykit 1995 selvittivät suoraan tiensä 1995 SM ylempään jatkosarjaan. Ensimmäinen erä oli maaliton ja Tykit sekä Hirvensalon Heitto tunnustelivat joukkueina toisiaan. Masku sai ensimmäisen maalinsa ajassa 17.44 jossa tekijänä Miro Portnoj ja syöttäjänä Mikko Rantanen. Toisen maalinsa Tykit tekivät ajassa 24.04 kun Miro humautti maalin ilman syöttäjään.

Hirvensalo ei kauaa tuota Tykit maalilauontaa katsellut vaan minuuttia myöhemmin kavensi lukemat 1 - 2:een.

Kolmas maali syntyi Tykkien toimittamana juuri ennen toisen erän loppua ja asialla tällä kertaa Oskari sekä Mikko. Lukemat vieraan hyväksi 1 - 3.

Kolmannessa erässä lukemat maalien suhteen menivät tasan. Kummatkin joukkueet tekivät 2 maalia.

Tykit voittivat ottelun 3 - 5 hyvällä yhteispelillä sekä sitoen palloa mahdollisimman paljon omillaan niin ettei Heitto sitä olisi pystynyt pyörittämään.

Heitto oli jo kova vastustaja ja lopputulos tiedettiin vasta kun pelin loppuvihellys puhallettiin.

Kaikki paikallaolevat pojat loistivat omilla paikoillaan  ja heille kiitokset myös tasapuolisesti. Veskarimme Finnilä teki myös hyviä pelastuksia rohkealla ulostulolla.

Vaikka muutenkin isät katsovat ylpeinä poikiaan, puhumattakaan tyttäristään, oli tämä Tykit isille lämmin toivotus isäinpäiväksi.

Kiitos pelaajille, valmentajille, joukkueenjohdolle ja ai, niin ihanille fanijoukoille jotka omalla tempollaan vauhdittavat Tykkien peliä.

Kohti uusia koitoksia reippaalla mielellä.

Alea Jacta Est

 

 

 

 

Yhteistyössä

Lähivakuutus Plus Katsastus Sportia World Mylly Maskun Kalustetalo K-Market Masku RakennusAulio OP Adidas Fatpipe