16. Loka

Edustuksella edessään haastava kotiavaus

Miesten edustus aloittaa kauden kotipelit sunnuntaina, jolloin vastaan asettuu TPS 2, eli Palloseuran akatemia. Suurimmalta osin TPS:n A- junioreista koostuva ryhmä pelaa myös nuorten SM-sarjaa, joten kova peli on maskulaisilla edessä. Avauskierroksella TPS:n jyrän alle jäi Sheriffs lukemin 13-6. Masku ja TPS 2 kohtasivat jo alkusyksyn Masku Cupissa, jolloin isoa rinkiä pelauttanut TPS voitti ottelun 3-1 ja passitti samalla maskulaiset turnauksesta ulos. Joukkue eteni lopulta koko turnauksen voittoon. Ensimmäisen kierroksen perusteella ei vielä liian suuria johtopäätöksiä voi tehdä, mutta varmaa on se, että mikäli TPS:n junnut vain jaksavat otteluruuhkassa painaa koko kauden, niin tässäkin lohkossa kärkisijat ovat tavoiteltavissa. Maskulaisten avauspelistä ei jälkipolville kerrottavaa jäänyt, kaksi pistettä ja hyvä niin. Toivottavasti suurin kipsi tipahti Leaf Areenan matolle, sillä samanlaista mailan puristamista ei kotiavauksessa tarvita. Toki ottelustakin tulee aivan erilainen ja nopeatempoisempi, kun junnut pistää jalalla koreasti. Maskulaisten on saatava myös omat jalat liikkeelle, mutta ennen kaikkea korvien välissä tulisi myös liikkua muukin kuin vaikku. Hemmingin pyhätössä on odotettavissa tasainen kamppailu. Ottelu alkaa sunnuntaina klo 18.30. Tervetuloa!

 

Kalu-Kääkkä

Yhteistyössä

Adidas Sportia World Mylly Plus Katsastus RakennusAulio Fatpipe Maskun Kalustetalo K-Market Masku OP Lähivakuutus