Edustukselle nippu jatkosopimuksia
Miesten edustuksen kausi päättyi hieman yli kuukausi sitten viidenteen sijaan tämän vuoden kakkosdivarissa. Tämän jälkeen joukkue on keskittynyt täysin muuhun kuin salibandyyn. Nyt on kuitenkin alkanut jälleen tapahtua. Joukkuetta viimekaudella luotsannut Tuomo Salo on solminut vuoden jatkosopimuksen joukkueen kanssa. Lisäksi Salo hoitaa toistaiseksi myös managerin hommia, kunnes tehtävää hoitamaan löydetään joku muu pätevä henkilö. Joukkueen valmennusringin täydentää viimekaudellakin mukana ollut Juho Salonen.
Myös pelaajarintamalla on tapahtunut viime aikoina. Jo ennen kauden päättymistä solmittiin useita jatkosopimuksia, nimensä jatkosopimukseen silloin laittoi reilut 10 peluria. Lisäksi viime aikoina sopimuksia on solmittu muutamia lisää, sopimukset ovat tehneet mm. päättyneen kauden kapteenisto Jani Naumanen ja Antti Salo.
Muutaman pelurin päätettyä vetäytyä pelikentiltä on joukkueeseen vielä haussa lisää pelureita. Tämän lisäksi Salon toivomuksissa on saada käsiinsä viimekautta leveämpi pelaajarinki:
- Ainakin kentällisen verran miehiä tarvittaisiin lisää, jotta touhusta tulisi mielekästä. Mennyt kausi vedettiin läpi ehdottomasti liian pienellä ringillä, ja kun vielä puolessa välissä kautta osa jätti leikin kesken. Pääasia kuitenkin on, että vanha runko joukkueessa säilyy. Osa omista A-junnuista jäi yli ikäiseksi eli toivottavasti sieltäkin saadaan muutama uusi naama mukaan rinkiin.
Huhujen mukaan joukkueen mukana on jo nähty myös uusia kasvoja, lisäksi neuvottelut ovat ilmeisesti käynnissä muutaman paluumuuttajan ja useammankin uuden kasvon kanssa. Uusista pelureista ja edustuksen muista kuulumisista tiedotetaan lisää lähiviikkojen kuluessa.








