26. Syys

Edustukselle niukka voitto kotiavauksesta

Tunnetta ja draamaa riitti jälleen naapurusten kohdatessa edarin kotiavauksessa. Kotijoukkueen runsas maalipaikkojen tuhlailu oli kostautua pelin edetessä ja Wirmo hivuttautui lähemmäksi koko ajan. Tasoituskin oli lähellä, mutta tällä kertaa tuomarin päätös pelin loppusekunneilla oli kotijoukkueelle edullinen ja näin pisteet jäivät Maskuun lukemin 6-5.

Kotijoukkue lähti otteluun kolmella hyökkäysketjulla ja kahdella pakkiparilla, maaliin asteli Niskanen. Salon pelissä ja aiemmissa harjoituspeleissä hyväksi havaittu korkea karvaus oli jälleen pelin kantava teema. Pelin alussa tämä tuntuikin jälleen kantavan hedelmää, kun kolmen minuutin kohdalla Huhtalan vitja pörräsi pallon omille ja Koski sai napauttaa Oksasen passista pallon pömpeliin. Heti seuraavassa vaihdossa Pappa livautti pallon helpohkosti etukulmasta ohi Arolan ja Masku oli irti telineistä kun Wirmo vielä asetteli niitä paikoilleen. Ylivoimaakin päästiin kokeilemaan hetki ja muutama tekopaikkakin siunaantui, kunnes kakkosyv:n tullessa kentälle, joku innokas höntyili liian aikaisin laatikkoon ja Maskulle jäähy ylimääräisestä ukosta. Alivoima hoiti hommansa tyylikkäästi. Erän loppupuolella Vahtera joutui boksiin ja tällä kertaa Maskun ylivoima hieroi palloa 12 sekuntia, kun Kaksonen heitti kulmasta passin suoraan Santasen lapaan Wirmon maalin eteen ja paronilla oli helppo työ lisauttaa pallo häkkiin. Pienehkö hyvän olon tunne näkyi kuitenkin heti seuraavassa vaihdossa, kun huonon peittopelin ansiosta Wirmon Lehtonen pyöräytti pallon yläkulmaan. Erän loppu painettiin sitten Wirmon ylivoimalla Kaksosen istuessa penkillä mailaan lyönnistä. Maskun alivoima oli jälleen erinomaista ja näin erätauolle lukemissa 3-1.

 

Toisessakin erässä tapahtumia riitti ja maskulaisten ensimmäisen erän hyvä ote alkoi herpaantumaan ja keskialueen ja hyökkäyspään pallon menetyksiä tuli liikaa. Näin peli meni Wirmon kannalta oikeaan suuntaan, kun peli aaltoili päästä päähän ja jalat tikkasivat enemmän kuin järki. Salossa varjojen mailla liikkunut Valtsun kenttä, laidoillaan Pappa ja Santanen olikin ainoa, joka sai järjestään luotua tilanteita Wirmon päätyyn ja hallitsi kenttätapahtumia ollessaan laatikossa. Pappa latoi erän alkuun lukemat 4-1:n ennen kuin Wirmo sai vaihteen päälle ja tuli maskulaisten keskialueen menetyksistä jo maalin päähän Varjosen ja Tuomialhon maaleilla. Peli oli 4-3 ajassa 30.14. Seuraavassa vaihdossa maskun tehovitja pisti jarrua Wirmon kiriin ja mylläkän päätteeksi Valtsu sivalsi kauden avausmaalinsa ja Maskun kahden maalin johtoon. Heti perään Wirmolle tarjoutui jälleen ylivoimamahdollisuus, kun Halminen joutui istunnolle mailaan lyönnistä. Tämän alivoiman vielä Masku selvitti, mutta erän lopussa Papan joutuessa boksiin mailaan lyönnistä (aika paljon siis lyötiin mailaan), Wirmon Pullinen rykäisi pienestä kulmasta pallon yläkulmaan. Erätauolle lähdettiin Maskun maalin johdossa 5-4.

 

Kolmannessa erässä kotijoukkueella oli useitakin paikkoja pistää peli pakettiin, mutta viimeistely ontui pahasti. Wirmollakin oli omat saumansa tasoitukseen, mutta vedot paukkuivat ohi ja yli hyvistäkin paikoista. Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 48.36, kun Luotosen lämäri lirui Arolan alta Wirmon maaliviivalle, josta Santtu kävi siivoamassa pallon sisään. Heti perään Wirmo pääsi kokeilemaan ylivoimaa Santasen joutuessa boksiin estämisestä. Wirmo saikin pallon maaliin, mutta maali hylättiin korkeana mailana ja näin lukemat säilyivät 6-4:ssä. Vajaa seitsemän minuuttia ennen loppua Wirmo pääsi maalin päähän, kun Virtanen oli jätetty aivan yksin maalin eteen ja pallo reppuun. Pelin loppuun saatiin sitten kunnon draamaa, joka varmasti kirvoittaa ajatuksia puolin ja toisin pitkään. Muutama sekunti ennen loppua Wirmo sai melkoisen mylläkän aikaiseksi Maskun maalin eteen. Palloa yritettin hakata maalin perukoille kaikin tavoin, mutta tuomarin mielestä Niskasta hakattiin sormille sen verran paljon että pilli soi. Heti pillin soimisen perään pallo löysikin tiensä verkkoon, josta Wirmo-pelurit ottivat hiukan lämpöä ja pientä keskinäistä läheisyyttäkin otettiin. Tuomio oli kuitenkin selvä ja Maskun vaparilla jatkettiin ja sekunnit pelattiin pois. Maskulle kaksi pistettä; ei millään erikoisella esityksellä, mutta tällä kertaa riittävällä. Peli olisi voinut olla ohi jo aikaisemmassa vaiheessa,  jos maskulaisten viimeistely olisi ollut hiemankin paremmassa kunnossa. Nyt Wirmo pääsi liian helposti peliin mukaan maskulaisten omien hölmöilyjen ansiosta. Koko viisikon puolustuspelin ja keskialueen ylitysten on parannuttava huomattavasti, jos pisteitä aiotaan vielä naarata. Maskulaisten illan pelastajaksi nousi Valtsun kenttä, jonka ainoa miinus oli myös viimeistelyn heikkous; sen verran paljon maalipaikkoja luotiin. Myös Mini Maskun maalilla otti kaiken otettavan ja ansaitsee vähintään hyvän arvosanan. Illan otteluisäntä Maskun Kalustetalo palkitsi ottelun parhaina Maskun Jani Naumasen ja Wirmon Mikko Pullisen. Kalustetalon tähdet jaettiin seuraavasti: 3 tähteä Jani Naumanen; 2 tähteä Mikael Santanen ja 1 tähti Jani Kaksonen. Masku jatkaa pelejään ensi launtaina (2.10.) Turun Sport Gardenissa, jossa isäntänä toimii  FBC 2.

 

Kalu-Kääkkä

 

PS. Jos Salme Sipsuttaja haluaa haastaa, niin täällä ollaan valmiita. Koska vaan.

Yhteistyössä

OP K-Market Masku RakennusAulio Plus Katsastus Maskun Kalustetalo Adidas Lähivakuutus Fatpipe Sportia World Mylly