Edustuksen kolmannen erän ryhtiliike riitti pisteisiin
Edustuksen ukot pääsi pelaamaan kauden viimeistä kotipeliä ns. paineettomassa tilanteessa. Vierailija Sonics taas kaipasi pisteitä matkaansa välttääkseen putoamiskarsinnat. Maskulaisringissä oli ajatus lähteä "naatiskelemaan" pelistä, muttei löysäilemään. Ensimmäisessä erässä todellakin nautittiin vähän liikaakin, puolustuspelin kustannuksella. Turkulaiset vieraat luottivat omaan kilpikonna-vastahyökkäys- teemaansa ja saikin pidettyä laiskat ja haluttomat maskulaiset kurissa koko ensimmäisen erän. Sonics-maalit syntyivät maskulaisten löysän puolustus- ja peittopelin ansiosta, hyvien laukausten löytäessa tien ohi maalissa aloittaneen Nurmisen. Nupa joutui jättämään pelin lievän loukkaantumisen takia kesken muutama minuutti Sonicsien toisen maalin jälkeen ja tilalle vaihdettiin Riikonen. Avauserä siis vieraille 2-0.
Toiseen erään lähdettiin sitten yrittämään edes pientä ryhtiliikettä, niin onnetonta oli avauserä kotijoukkueen osalta. Kotijoukkueelle herätyksen tarjoili Ana, jonka ketju oli muutenkin pelissä selkeästi maskulaisista pirteimmällä pelipäällä ja sai hyviä myllyjä aikaiseksi vastustajan päädyssä. Pienen alakolmiohieronnan päätteeksi maestro pamautti pallon yläkköön, 1-2. Hetken päästä toinen illan hahmoista, Joonas löysi syötöllään Kosken vapaana keskisektorilla ja Terpan vedolla maskulaiset tulivat tasoihin. Reilu minuutti tästä ja Sonics pääsi kokeilemaan ylivoimaansa kun Jusen "nähtiin" pelaavan kädellä ja boksiahan siitä tuli. Maskulaisten kateissa ollut puolustusasennekin saatiin alivoimalla esille ja turkulaisten ylivoima tyrehtyi ennen muuta hyviin peittoihin. Erän puolivälin jälkeen maskulaisetkin pääsivät kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta hieman uusitulla ryhmällä, mutta ruuti oli vielä märkää eikä näin lisämaaleja nähty. Kolmanteen erään lukemista 2-2.
Jos oli kaksi ensimmäistä erää kohtalaisen tapahtuma- ja maaliköyhiä, niin kolmannessa kaikki muuttui. Ensin Halminen vei kotijoukkueen ensimmäistä kertaa johtoon vajaan kolmen minuutin kohdalla tarkalla rannevedollaan. Mutta heti seuraavassa vaihdossa Piispa suti Sonics-hyökkäyksestä pallon omiin ja peli tasan. Seuraavaksi roolia otti nuori Joonas, jonka hyvässä huudossa ollut pyssy lauloi jälleen maalin arvoisesti, 4-3. Ja kun minuuttia myöhemmin nuorempi Suvala tinttasi ilmapallon turkulaisrysään, niin näytti että kotijoukkue menee menojaan. Sonicsien pistetarve näkyi vieraiden pelissä kovana yrityksenä ja tsemppinä ja yritys palkittiin erän puolivälin jälkeen 5-4-kavennuksena. Ratkaisun makua saatiin reilut viisi minuuttia ennen loppua, kun pommi-Oksanen ajettiin lonkkataklauksella laitaan ja Korhoselle siitä ansaitusti kakkonen, eikä vitonenkaan olisi suuri vääryys ollut. Ylivoima ehti hieroa palloa puoli minuuttia, kun Karvinen napautti pallon Anan passista etuyläkulmaan. Sonicsien ottaman aikalisän jälkeen alkoi melkoinen hurlumhei. Turkulaisten karvauksen nostaminen avasi pakan totaalisesti. Masku kiitti ja riipaisi pallon pari kertaa turkulaisten rysään. Ensin Joonaksen "pommi" lipui verkkoon ja heti perään Santanen ja Ana sahasivat Sonics-pakan jauhoksi ja Ana sai laittaa pallon tyhjiin. Pelikellossa 58.00 ja vielä nähtiin 4 maalia tämän jälkeen. Seuraavassa vaihdossa Kiviniemi iski Sonicsille kavennusta 8-5. Ja puoli minuuttia tästä Luomanperä toi joukkueen kahden maalin päähän. Viimeisellä minuutilla Sonicsien hakiessa kavennusta ilman maalivahtia, pääsivät maskun ykköskentän äijät kokeilemaan kohtalaisen vapaasti tyhjiin laittoa, mutta lähes kaikkien vuorotellen syötellessä ja naatiskellessa homma kuivui kasaan ja vastaiskusta Sonics tuli maalin päähän pöytäkirjan mukaan ajassa 59.50. Tässä kohtaa ilmeisesti toimitsijapöydällä ei oltu ihan hereillä ,sillä kello oli käynyt vihellyksen jälkeen joitain sekunteja ja tästä sitten turkulaiset väänsivät lisää aikaa tauluun. Oli miten oli, peliaikaa oli jäljellä juuri tarpeeksi, että aloituksesta vielä hyvällä ryminällä ehtii maalin värkkäämään. Toisin kuitenkin kävi kun Ana väänsi aloituksen maskulaisille ja sähköhuilulla itsensä vireessä pitävä Kostamo niittasi loppulukemat 9-7 tyhjiin. Pelin jälkeen käytiin sitten pitkähkö keskustelu tästä lopun kelloasiasta, mutta tämän pelin lopputulokseen asialla ei ollut vaikutusta. Vieraiden juoksuhautataktiikka ja vastaiskupeli näyttivät ensin olevan myrkkyä maskulaisille, jotka hallinnasta huolimatta eivät saaneet maaleja aikaiseksi. Ykköskentän kärsivällinen jauhaminen tuotti kuitenkin lopulta tulosta ja tämä vapautti muunkin joukkueen hieman parempaan peliin ja loppu mentiin täysin maskulaiskomennossa. Kaksi pistettä oikealle joukkueelle. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Mikael Santanen ja vieraiden Mikko Luomanperä. Tähtiraati oli hyvin kartalla kotijoukkueen onnistujista; 3 tähteä Mikael Santanen, 2 tähteä Antti Salo ja yksi tähti Joonas Nurminen. Vieraiden oljenkorret karsintapaikan välttämiseen ovat ohuehkot; viimeisellä kierroksella vastaan tulee lohkon kakkostilasta tappeleva SalPa. Voittokaan ei tuosta ottelusta riitä, jos RuPu voittaa Maskun viimeisessä pelissä (jota se ei tee). Maskulaisten lopullinen sarjasijoitus on joko neljäs tai viides. Neljättä sijaa lähdetään havittelemaan viimeisestä ottelusta RuPua vastaan ensi lauantaina Huittisissa.
Kalu-Kääkkä








