Edustus matkaa Salon vieraaksi
Miesten edustuksella on jälleen ollut viikko aikaa pistää kuviot kuntoon lauantain Salon reissua varten. Kotijoukkue SalPa on aloittanut kauden väkevästi kahdella voitolla ja lähtee ennakkosuosikkina huomiseen peliin. Viime kaudella Masku oli kahden erän jälkeen Salossa vielä voitossa kiinni, mutta jälleen synkkä päätöserä toi tappion tullessaan. Toivottavasti tuosta pelistä on jäänyt sen verran hampaan koloon että tällä kertaa kiukku ja asenne riittää koko pelin ajan ja pisteet otetaan matkaan. Jäähypenkiltä ottelua ei varmasti voiteta, sillä taitavat Salon pojat pistävät verkon tötterölle saman tien jos vaan tilaisuus siunaantuu. Varsinkin herra Forsmanin johtama vitja on ollut alkukaudella tulessa. Sopivasti kovuutta peliin ja maalipaikoista pallot reppuun; siinä resepti lauantain keitokselle, jolla pojot tulee kotiin. Masku päässee otteluun suurin piirtein samoilla ukoilla kuin Sheriffejä vastaan. Ei muuta kuin tsemiä äijät. Peli alkaa Salohallissa la klo 18.30.
Kalu-Kääkkä








